Keskiviikko 13.11.2019
"
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Room. 1:16

Pyhäinpäivä, Jumalan ihmisten päivä

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 2.11.2019 06:09 | Päivämies


Pyhäinpäivänä ovat läsnä paitsi muistot perille päässeistä rakkaistamme myös taivastoivo. 
Kännykän kalenteri näyttää kaikki viikonpäivät harmaina, toisin kuin perinteinen almanakka, jossa sunnuntait ja juhlapäivät merkittiin punaisella. Siten pyhäinpäivä, jota vietetään aina loka-marraskuun vaihteessa lauantaina, voi jäädä monelta huomaamatta.

Maallistuneessa kulttuurissa pyhäinpäivä on tavallinen päivä. Toisaalta pyhäinpäivä on monille kaipauksen, kyynelten ja muistojen päivä. Silloin monet käyvät haudalla, hiljentyvät ja menevät kirkkoon. Kun oma isäni kuoli pyhäinpäivän jälkeisellä viikolla vuonna 1970, tuli pyhäinpäivästä itselleni hiljainen, koskettava muistojen päivä.

Pyhä Henki saa aikaan uskonyhteyden

Vanha kirkkokäsikirja nimitti pyhäinpäivää Jumalan ihmisten päiväksi. Nykyinen otsikko on Pyhien yhteys. Virsi luonnehtii sitä osuvasti: ”Oi yhteyttä kaikkein pyhien, me vaivassa, he maassa autuuden. On seurakunta pyhä yhteinen, Halleluja, halleluja, halleluja!” (VK 142:4.) 

Pyhien yhteys ei ole pelkkä sosiaalinen sidos vaan Pyhän Hengen synnyttämä uskonyhteys Jeesuksen matkaseurassa. Pyhien joukko tarkoittaa sekä matkalla olevia että perille päässeitä Jumalan ihmisiä.

Tervetulotoivotus Jumalan valtakuntaan

Pyhäinpäivän tekstivalikoima poikkeaa tavanomaisesta käytännöstä – evankeliumin kohta on sama joka vuosi: Jeesuksen Vuorisaarnan avaussanat. Poikkeuksellisesti myös kaikki lukukappaleet ovat Jesajan kirjasta ja Ilmestyskirjasta.

Päivän evankeliumissa on yhdeksän kertaa sana ”autuaita”. Kun Jeesus puhui autuaista, hän mainitsi köyhät, murheelliset, nälkäiset, janoiset, vainotut, kärsivälliset, armahtavat, puhdassydämiset ja rauhantekijät. Herra toivottaa jokaisen tervetulleeksi Jumalan valtakuntaan, jossa autuaat saavat lohdutuksen, ravinnon, perinnön, armahduksen, puhtauden ja Jumalan lapsen nimen. Se on jo täällä alhaalla ja saa täyttymyksen perillä taivaassa, jossa ”he saavat nähdä Jumalan”. Paavalin sanoin  ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta – –,  mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” (1. Kor. 13:12.) 

Koskettava kuva autuaasta, pyhästä Jumalan ihmisestä on Smyrnan seurakunnan palvelija, jolle Kristus käski Johanneksen kirjoittaa: ”Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi – sinun, joka kuitenkin olet rikas. – – Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän.” (Ilm. 2:9–10.)

Sama Johannes sai nähdä myös pelastettujen joukon, ”niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan”. Yksi vanhimmista kuvasi hänelle heitä: ”Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. – – Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” (Ilm. 7:9, 13–14, 16–17.) Tämä pyhäinpäivän sana ja näky rohkaisee matkalla olevia jatkamaan uskon tiellä perille kotiin asti.

Onnellisuus kätkeytyy Jumalan lupaukseen

Jeesus liitti autuaisiin sekä käytännöllisiä että ylimaallisia tuntomerkkejä ja lupauksia, kuten lohdutuksen ja – kaksi kertaa – taivasten valtakunnan. Niissä ei ole kysymys autuuden perustasta, ansioista eikä hyvityksestä. Ei edes puhdas sydän ole sellainen. Kristus on autuuden perusta. Autuas tarvitsee armoa. Etsivä löytää. Pyytävä saa. Kolkuttavalle avataan.

Onnellisuus kätkeytyy siihen, mitä Jumala lupaa ja antaa. ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan” (Ps. 73:28). Näin on ajallisesti ja hengellisesti. ”Oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä” (1. Tim. 4:8). Ilo, rauha, turvallisuus, kiitollisuus ja toivo leimaavat uskon matkaa silloinkin, kun tiellä kohdataan huolia ja vaivoja. 

Eero Nuolioja
Julkaistu Päivämiehessä 30.11.2019

Kuvituskuva: Markus Lehtiniemi


EVANKELIUMITEKSTI: Matt. 5:1–12

RAAMATTU 1992: Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

BIBLIA: Mutta kuin hän näki kansan, astui hän ylös vuorelle, ja kuin hän oli istunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa, opetti heitä ja sanoi:
Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset; sillä heidän on taivaan valtakunta.
Autuaat ovat murheelliset; sillä he saavat lohdutuksen. Autuaat ovat siviät; sillä he saavat maan periä. 
Autuaat ovat, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta; sillä he ravitaan.
Autuaat ovat laupiaat; sillä he saavat laupiuden.
Autuaat ovat puhtaat sydämestä; sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaat ovat rauhan tekiät; sillä ne pitää Jumalan pojiksi kutsuttaman.
Autuaat ovat, jotka vanhurskauden tähden vainotaan; sillä heidän on taivaan valtakunta.
Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni. Iloitkaat ja riemuitkaat; sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä näin he vainosivat prophetaita, jotka teidän edellänne olivat. 

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi