Sunnuntai 15.12.2019
"
"Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän." Matt. 11:11

Uskon perusta kestää ajan muutoksissa

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 10.11.2019 07:00 | Päivämies


Aika ja tiedot muuttuvat, mutta Jumalan sana pysyy samana.
Kun tämän päivän ihminen puhuu uskosta, hän voi liittää asiaan sellaisiakin merkityksiä kuin uskonnollisuus ja uskomukset, joita nimitetään myyteiksi. Jos siirrytään sellaisiin keskustelun aiheisiin kuin aatteet, ideologiat ja maailmankatsomukset tai aivan käytännölliset asiat, mielipiteitä riittää. Mielipiteitä perustellaan helposti erilaisilla, joskus tieteellisiksi nimitetyillä faktatiedoilla, jotka perustuvat ihmisjärkeen ja havaintoihin.

Aina on huomattu, että aikanaan hyvin varman tuntuiset tiedot muuttuvat. Ne ovatkin olleet aika- ja menetelmäsidonnaisia totuuksia. Uudet havainnot, paremmat tutkimusmenetelmät ja tutkimuskohteet tuovat uusia ja korjaavia tuloksia. Ehkä siksi toistetaan ajatusta, että elämme totuuden jälkeisessä ajassa. Sillä halutaan sanoa, että totuusolettamukset muuttuvat, ne ovat perustaltaan erilaisia ja suhteellisia.

Aikasidonnaista tietoa

Raamatun ilmoitus ja järkeen ja havaintoon liittyvät perusteet ja perustukset eivät välttämättä sulje toisiaan pois. Molemmilla on oma pätevyysalueensa ja tehtävänsä. Esimerkiksi luomakunnan viljeleminen ja varjeleminen on tehtävä luomiskertomuksen mukaan (1. Moos. 2:15). Mutta vielä tärkeämpi ja henkilökohtainen asia on uskon kysymykset. Jos luotamme vain ihmisjärkeen, ideologioihin ja havaintoihin, olemme viime kädessä omillamme ja lopulta epävarmalla perustalla. Ihmisjärki ja ymmärrys on tunnetusti rajallinen.

Raamatun ilmoituksessa vakuutetaan Jumalan pojan auktoriteetilla, että ”taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa” (Matt. 24:35), ja että tällaiselle kallioperustalle kannattaa rakentaa ja rakentua (Matt. 7: 24–25, Ef. 2:19–22). Luvataan jotain muuttumatonta ja varmaa. Lisäksi ensimmäisen uskonkappaleen selitys vakuuttaa, että Jumala on kaiken Luoja ja ylläpitäjä. Ihminen on lopulta parhaimmillaan palvelijan tehtävässä.

Raamatullinen perusta luo turvallisuutta

Raamatullinen, vilpitön totuudenetsintä ja usko voittavat lopulta huolenaiheet ja uhkakuvat. Ne antoivat aikoinaan Martti Lutherille voimaa ja taitoa kohdata rehellisesti ensin oma itsensä ja siten koko ympäröivä hengellinen ja maallinen ympäristö. Vahvuutena ja uskon perustana oli pyhä Raamattu ja sen opetuksista kiinni pitäminen.

Tällainen rohkea, Jeesuksen sanaan luottava usko ja luottamus oli päivän tekstissä kuninkaan virkamiehellä, jonka poika sairasti. Hän kääntyi Jeesuksen puoleen, joka ensin vastasi tylyn tuntuisesti, että te ette usko, jollette näe tunnustekoja ja ihmeitä. Mutta kuninkaan virkamies ei luovuttanut, vaan pyysi Jeesusta tulemaan avuksi. Tähän Jeesus suostui ja vastasi, että poika elää. Mies uskoi tämän sanan ja lähti kotiinsa. Ja tapahtui niin kuin hänelle oli luvattu. (Joh 4:46–53.) Toteutui profeetan ilmoitus Kristuksesta, häneen liittyvistä monista parantamisihmeistä (Jes. 35:5–6).

Nykyisin edellä kuvattuja ihmeitä ei tapahdu. Jeesus sanoi, että tälle sukukunnalle eli meillekin annetaan vain Joonan merkki. Niniveläiset eivät tarvinneet ihmetöitä, vaan he uskoivat Jumalan miehen Joonan saarnaan ja kääntyivät parannukseen. (Matt 12:39–41, Joona 3:1–10.)

Nytkin tämä saarna on kuultavissa ja uskottavissa. Jumala kutsuu valtakuntaansa ja hoitaa valtakuntansa asukkaita saarnaviran kautta. Sen perustana on apostoleiden ja profeettojen julistus ja ilmoitus, kulmakivenä Kristus Jeesus (Ef. 2:20). Tämän perustuksen päällä on turvallista elää ja kohdata luottavaisesti tulevaisuus.

Seppo Aho 
Julkaistu Päivämiehessä 6.11.2019

Kuvituskuva: Lukijan kuva / MHaa

Evankeliumi: Joh. 4:46–53

RAAMATTU 1992: Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

BIBLIA: Niin Jesus tuli taas Galilean Kaanaan, kussa hän meden viinaksi tehnyt oli. Ja oli kuninkaan mies, jonka poika sairasti Kapernaumissa. Kuin hän kuuli, että Jesus oli tullut Juudeasta Galileaan, meni hän hänen tykönsä ja rukoili häntä tulemaan alas ja parantamaan hänen poikansa, joka oli kuolemallansa. Sanoi siis Jesus hänelle: ellette näe tunnustähtiä ja ihmeitä, niin ette usko. Sanoi kuninkaan mies hänelle: Herra, tule alas ennenkuin minun poikani kuolee. Jesus sanoi hänelle: mene, sinun poikas elää. Ja mies uskoi sanan, jonka Jesus sanoi hänelle, ja meni. Niin hänen mennessänsä, kohtasivat hänen palveliansa hänen ja ilmoittivat hänelle, sanoen: sinun poikas elää. Niin hän tutki heiltä hetkeä, jolla hän parani, ja he sanoivat hänelle: eilen seitsemännellä hetkellä antoi vilutauti hänen ylön. Niin isä ymmärsi sen siksi hetkeksi, jolla Jesus sanoi hänelle: sinun poikas elää. Ja hän uskoi ja koko hänen huoneensa.
 

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi