Sunnuntai 25.8.2019
"
Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty." Luuk. 19:41-42

Jumalan lapsen oikea vapaus

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 8.10.2014 00:00 | Päivämies


Raamatussa paastoaminen on tärkeä osa hartauselämää. Se on kuulunut osana koko seurakunnan rukoukseen. Paastolla voitiin osoittaa katumusta eri elämäntilanteissa, ja kansa paastosi varsinkin suruaikana. Paastoa harjoitettiin myös onnettomuuksien ja tappioiden hetkinä. Silti laki määräsi vain yhden paaston, joka tuli toteuttaa suurena sovintopäivänä (3. Moos. 16:29–34).
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen paastopäivien määrää lisättiin. Ihmiset surivat Jerusalemin hävitystä pitämällä vuosittain neljä paastopäivää. Myöhemmin paasto kuului keskeisenä osana fariseusten hurskauselämään. Hurskaimmat heistä paastosivat kaksi kertaa viikossa (Luuk. 18:12). Myös Johannes Kastajan oppilaat osoittivat katumustaan paastoamalla.

Ihmistekoinen paasto ei kelpaa

Paasto oli ulkonainen teko, joka oli tehtävä vain sisäisen tarpeen vaatimuksesta. Kaikki paastoaminen ei kuitenkaan ollut aitoa. Vanhan testamentin profeetat arvostelivat sellaista paastoa, joka ei johtanut sisäiseen uudistumiseen eikä oikeuden tekemiseen.

Juutalaiset eivät lopulta paastonneet Jumalan kunniaksi. Sen sijaan paastosta kehittyi heille lainomainen ihmisteko, jolla he halusivat lepyttää Jumalaa ja ansaita autuutta. Sen vuoksi he paastosivat pakonomaisesti. Jumala kuitenkin tuomitsi profeettojensa välityksellä tällaisen paaston (Jes. 58:3–5; Sak. 7:5–6). Paastosta oli tullut monille juutalaisille nautinnon hakemisen ja teeskentelyn aihe. Jeesus varoittikin oppilaitaan farisealaisesta hapatuksesta.

Jeesus vastasi Johanneksen oppilaiden esittämään kysymykseen paastosta kahdella esimerkillä. Niiden avulla hän halusi osoittaa, että ihmistekoihin tukeutuva vanhurskaus ja Jumalan lahjavanhurskaus ovat kaksi eri asiaa. Uutta ei voida yhdistää vanhaan; omavanhurskauden peitteeksi ei voida ottaa Jumalan armoa.

Päästäkseen lahjavanhurskaudesta osalliseksi ihmisen sydämessä tulisi tapahtua Jumalan mielen mukainen katumus. Sen jälkeen murhe synnistä ajaa hänet Jumalan lasten yhteyteen ja omakohtaisen evankeliumin kuulemiseen ja uskomiseen.

Paasto on iloinen oikeus

Jeesus vapautti paaston sen lainomaisuudesta oikeaan tehtävään, joka korosti kristityn vapautta. Ennen julkisen tehtävänsä alkamista Jeesus paastosi erämaan yksinäisyydessä neljäkymmentä päivää. Hän opetti lähimmille seuraajilleen, että paasto oli iloinen ja riemullinen oikeus. Jeesus muistutti siitä, ettei paastoa tulisi tehdä sen vuoksi, että ihmiset näkisivät sen. Usko ja Jumalan vaikuttama rakkaus avasivat näköalan oikeaan paastoon.

Jeesus ei vaatinut oppilaitaan paastoamaan, mutta ei hän sitä vastustanutkaan. Oppilaat olivat sulhasen seuralaisia, eivätkä häät olleet paaston aikaa. He iloitsivat Yljän läsnäolosta, vaikka iäiset häät eivät vielä olleet alkaneet. Sen jälkeen kun Jeesus otettiin heiltä pois, hänen lähimmät seuraajansa paastosivat (Ap. t. 13:2–3; Kor. 11:27).

Oikean vapauden puolesta

Oikea Jumalan lapsen vapaus ei ole ollut itsestäänselvyys. Paavali kävi taistelua kristityn vapauden puolesta niitä juutalaiskristittyjä vastaan, jotka vaativat, että Jumalan lasten oli noudatettava juutalaisten lakia. Tähän asiaan oli tarvetta palata erityisesti Galatiassa. Kristillisyyden historiassa on myöhemmin jouduttu keskustelemaan lain kolmannesta käytöstä, jonka mukaan lain tulisi kuulua myös uskovaisille ”ojennusnuoraksi”.

Jeesus piti kotikaupungissaan Nasaretissa valtaistuinpuheensa. Siinä hän julisti köyhille hyvää sanomaa ja lupasi päästää sorretut vapauteen. Kristitty kokeekin olevansa vapaa lain vaatimasta orjuudesta. Hän on osallinen Jumalan rakkaudesta. Elävä usko ja siitä heijastuva rakkaus auttavat häntä palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiä. Elämä Jumalan valtakunnan osallisuudessa on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Hannu Heinänen

Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu:
18. sunnuntai helluntaista: Ps. 119: 97–104, Aam. 5:21–24, Kol. 2:16–23, Mark. 2:18–22

Julkaistu Päivämiehessä 8.10.2014.

Kuva: Kari Vengasaho

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi