Maanantai 24.9.2018
"
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps. 119:105

Pyhä Henki lahjoittaa uskon

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 5.11.2014 00:00 | Päivämies
Jeesus oli ruokkinut neljätuhatta miestä vaimoineen ja lapsineen seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla. Tämä tapahtui Gennesaretin järven eli Galilean meren rannalla (Matt. 15:29, 36, 38). Ruokkimisihmeen paikalta Jeesus siirtyi veneellä Magdalan rajoille Gennesaretin länsirannalle (Matt. 15:39). Sunnuntain evankeliumi kertoo, että siellä fariseukset ja saddukeukset kiusasivat häntä ja pyysivät merkkiä taivaasta, mutta Jeesus ei antanut sitä heille. Sen sijaan hän sanoi, että heille annetaan profeetta Joonan merkki.
Seurakunnan perustus

Pian ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus myös nuhtelee opetuslapsia fariseusten ja saddukeusten opista. Matteus kertoo Jeesuksen jatkaneen sen jälkeen matkaa Filippuksen Kesareaan. Siellä Jeesus keskustelee opetuslasten kanssa siitä, kenen ihmiset ja kenen opetuslapset sanovat Jeesuksen olevan.

Pietari tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi. Sen kuultuaaan Jeesus sanoo: ”Autuas olet sinä, Simon Jonan poika. Sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni joka on taivaissa.” Jeesus jatkaa: ”Tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman” (Matt. 16:17–18).

Merkki Jumalan valtakunnasta

Muodostiko ruokkimisihme uskon perustuksen sen kokeneille? Evankeliumien mukaan kaikki ruokkimisihmeen nähneet eivät uskoneet. Useimmille se oli vain merkki ajallisesta hyvästä (Joh. 6:15). Myöskään kaikki ne, jotka Jeesus paransi, eivät uskoneet. Paraneminen oli heille vain portti uuteen maalliseen elämään.
Ihmeet eivät avaa ihmisen silmiä näkemään Jumalan valtakuntaa. Ne eivät avaa näkemään aikojen merkkiä, Jeesusta, jonka kirjoitukset lupasivat pelastajaksi aikojen lopulla.

Tämä oli Jeesuksella mielessä, kun hän kohtasi fariseusten ja saddukeusten pyynnön näyttää heille merkki taivaasta. He seuraavat päivän ja yön vaihteluita ja merkkejä tulevan päivän ilmoista, mutta eivät seuraa maailmanaikaa. He eivät näe, kuinka lopun aika on paha ja kuinka Jumala on lähettänyt Poikansa pelastamaan maailmaa sen pahuudesta. Pahalle ja avion­rikkojasukupolvelle annetaan Joonan merkki. Niin kuin Joona oli kolme päivää valaan vatsassa ja pelastui sieltä, niin on Ihmisen Poikakin oleva kolme päivää maan povessa, ja Jumala on sitten herättävä hänet kuolleista.

Uskon oikea perusta

Oikea ja autuaaksi tekevä usko lähtee siitä, että Jumala antaa ensin katuvan mielen: Maailma on paha ja minä olen syntinen. Kuinka pelastuisin pahan vallasta? Toiseksi: oikea ja autuaaksi tekevä usko perustuu Joonan merkkiin. Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Jumala herätti poikansa kolmantena päivänä kuolleista.

Kolmanneksi: oikea ja autuaaksi tekevä usko perustuu Jumalan Hengen vaikutukseen, ei oman ymmärryksen päätelmiin. Jumala oli kirkastanut Pietarille Jeesuksen jumaluuden, ja meillekin Pyhä Henki antaa evankeliumin kuulemisen kautta uskon. Se myös auttaa uskon silmin näkemään Jumalan valtakunnan.

Matti Kontkanen

Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu:
Uskonpudistuksen muistopäivä: Ps. 46:2–8; Jer. 15:19–21; Room. 5:1–11; Matt. 16:1–4 

Julkaistu Päivämiehessä 5.11.2014.

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi