Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Enkeli ilmestyy Joosefille

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 17.12.2014 00:00 | Päivämies
Tekstin päähenkilöstä Joosefista tiedämme hyvin vähän. Raamattuun ei esimerkiksi ole tallennettu yhtään hänen sanomaansa sanaa. Tekstissämme Joosef ”ajatteli mielessään”. Hän ei puhunut ajatuksiaan ääneen.
Joosef oli ”lakia kunnioittava” mies. Kirjoittaja olisi voinut käyttää myös sanaa hurskas tai Jumalaa pelkäävä. Ny­kyään käyttäisimme ehkä sanaa uskovainen tai kristitty.

Joosefin hyväsydämisyys tulee esille sanoista ”ei halunnut häpäistä kihlat­tuaan julkisesti”. Lain mukaan Maria, kihlattu morsian, oli todellisuudessa Joosefin vaimo. Kihlauksen saattoi purkaa vain erokirjalla, ja siihen olisi pitänyt kirjoittaa eron syy. Sitä Joosef ei tahtonut tehdä. Hän halusi jättää Marian kaikessa hiljaisuudessa.

Miksi Joosef aikoi hylätä Marian? Epäilikö Joosef Marian uskollisuutta? Saiko Joosef tiedon raskaudesta Ma­rialta vai Marian sukulaisilta? Onko niin, että Joosef ja Maria eivät olleet tavanneet toisiaan sen jälkeen, kun Maria oli palannut kolmen kuukauden vierailulta sukulaisensa Elisabetin luota? Eivätkö nuoret olleet keskustelleet enkelin vierailusta Marian luona? Kysymykset jäävät ilman vastausta. 

Taivaallinen viestinviejä

Jumala on kaikkitietävä ja Kaikkivaltias.­ Hän luki Joosefin ajatukset ja puuttui a­siaan. Hän lähetti taivaallisen viestinviejän Joosefin luo. Tämä oli varmaan ainoa keino saada Joosef vakuuttuneeksi siitä, että Maria on tärkeä osa Jumalan suurta pelastussuunnitelmaa.

”Se mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä” (Matt. 1:20). Enkeli vahvisti Joosefille saman asian minkä Maria oli muutamaa kuukautta aikaisemmin kuullut (Luuk. 1:35). Enkeli vakuutti, että Joosefin ei tarvitse pelätä ottaa Mariaa vaimoksi. Joosef ymmärsi, että Maria oli edelleen hänen uskollinen ja puhdas morsiamensa. Maria oli enemmän kuin vain hänelle tarkoitettu vaimo. Mariasta tulisi Jumalan Pojan äiti.

Enkelin viesti oli erilainen kuin se, minkä Sakarias oli kuullut puoli vuotta aikaisemmin. Viesteissä on yhden sanan ero. Sakariaalle ilmoitettiin: ”Vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan” (Luuk. 1:13). Joosefille enkeli sanoi: ”Hän synnyttää pojan.”

Sakarias oli Johannes Kastajan isä, mutta Jeesus ei ollut Joosefin poika. Jeesus oli taivaallista syntyperää. Joosef oli Jumalan Pojan maallinen isä. Siksi Joosef ei ”koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan” (Matt. 1:25).

Lapselle nimeksi Jeesus

Enkeli käski antaa pojalle nimeksi Jeesus. Tämän asian enkeli oli ilmoittanut myös Marialle. Nimi Jeesus tarkoittaa ”Herra pelastaa”. Tekstissä on viit­taus Jesajan ennustukseen neitseestä, joka ”tulee raskaaksi ja synnyttää pojan” (Jes. 7:14). Profeetta käyttää sanaa Immanuel. Se tarkoittaa ”Jumala kanssamme”.

Joosef uskoi. Mekin tarvitsemme uskoa ja luottamusta Jumalan sanaan ja Jumalan lupauksiin. Jumalan pelastussuunnitelma on lyhyt ja yksinkertainen: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).

Arto Heikkilä

Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu:
4. adventtisunnuntai: Ps. 130:5–8; Jes. 29:17–19; Room. 15:8–13; Matt. 1:18–24 

Julkaistu Päivämiehessä 17.12.2014.

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi