Lauantai 19.1.2019
"
Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Hepr. 13:7

Jumalan sana ei ohjaa väkivaltaan

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 29.4.2015 00:01 | Päivämies
Viime vuosina on puhuttu paljon hengellisestä väkivallasta. Aihetta käsittelee laajasti myös 27. huhtikuuta julkaistu Aini Linjakummun tutkimus Uskonnon varjot. Linjakumpu toteaa, että hengellisen väkivallan määritteleminen ei ole helppoa. Juuri sen vuoksi aiheesta on tärkeää keskustella.
Evankelis-luterilaisen kirkon määritelmän mukaan hengellisellä väkivallalla tarkoitetaan henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Tällaista voi olla esimerkiksi pelottelu, syyllistäminen ja eristäminen.

Kristillisyydessämme evankeliumin työtä tehdään rauhanyhdistysten kautta lainsäädännön suojaamana. Työn perustana on Jumalan sana, joka tuomitsee kaiken väkivallan. Ei ole oikein painostaa, uhkailla tai eristää ketään. Ihmistä ei voi pakottaa parannukseen tai pysymään Jumalan lapsena, vaan usko on aina kokonaan Jumalan työ ja lahja. Ristiriitatilanteissakin asioista tulisi pystyä keskustelemaan ilman pelkoa.

Ensimmäinen askel väkivaltatilanteiden korjaamiseksi on tilanteen tunnistaminen, vaikka se ei aina olekaan helppoa. Emmehän lakkaa luottamasta anteeksiantamuksen voimaan? Evankeliumista saa voimaa asioiden korjaamiseen myös ajallisessa mielessä. Ammattiapua edellyttävissä tilanteissa tulee rohkaista ja tukea hakeutumaan ammattiavun piiriin. Saattomiesten ja ystävien rinnalla kulkemisella ja tuella on suuri merkitys.

Hengellisen väkivallan määrittelyn haasteellisuudesta johtuen saattaa olla vaarana, että raamatullinen sielunhoito, julistus synnistä ja kehotus parannukseen nähdään hengellisenä väkivaltana. Positiivisen uskonnonvapauden periaatteen mukaisesti on yhä oikeus uskoa muuttumattoman Jumalan sanan perustalta niin kuin on ennenkin uskottu. Myös synnistä ja sen seurauksista on puhuttava edelleen.

Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta. Evankeliumin työn ydin on saarna syntien anteeksiantamuksesta. Tämä evankeliumi puhdistaa synnistä ja ohjaa rakkaudellisuuteen ja armollisuuteen. Lähimmäisenrakkauden ja Jeesuksen käskyn tulee ohjata kaikkea toimintaa: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille” (Luuk. 6:31).

Julkaistu Päivämiehessä 29.4.2015.

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi