Sunnuntai 21.7.2019
"
Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." Luuk. 5:10

Vapaaehtoistyössä antaja myös saa

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 10.6.2015 00:00 | Päivämies
Äskettäin julkistetun tutkimuksen tulos on monelle ehkä yllättävä: Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät yhä enemmän vapaaehtoistyötä. Tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyötä tekee jo joka kolmas suomalainen. Eniten sitä tehdään liikunnan ja urheilun, vanhusten sekä lasten ja nuorten parissa.
Tutkimuksesta selviää, että suomalaiset suhtautuvat vapaaehtoistyöhön hyvin myönteisesti. Useampi kuin kaksi kolmesta on sitä mieltä, että lapsia ja nuoria tulisi kasvattaa vapaaehtoistyöhön osana koulujärjestelmää. Tämä on myönteinen viesti ja tärkeä tavoite ajassamme, jossa liian usein korostuu itsekäs omien tarpeiden tyydyttäminen ja lähimmäisen ohittaminen.

Vapaaehtoistyöhön kuuluu lähtökohtaisesti ajatus pyyteettömyydestä: sitä tehdään ilman toivetta palkkiosta. Yleensä vapaaehtoistyö kuitenkin antaa paljon sen tekijälle. Sen kautta voi tuntea itsensä tarpeelliseksi, tutustua uusiin ihmisiin ja oppia uutta. Vapaaehtoistoiminta lisää tunnetta yhteisöllisyydestä, joka monelta nykyään puuttuu.

Lapsille ja nuorille on tärkeää opettaa myös kodeissa lähimmäisen auttamisen ja vapaaehtoisen hyvän tekemisen merkitystä. Parhaiten lapsi oppii vanhemman esimerkin kautta. Auttamisen ei välttämättä tarvitse olla organisoitua; usein pienet ja arkiset auttamisen ja välittämisen hetket merkitsevät avun saajalle paljon ja rohkaisevat elämässä eteenpäin.

Vapaaehtoistyön merkitys korostuu taloudellisesti heikompina aikoina. Yhteiskunnan tukitoimintojen heikennyttyä esimerkiksi lapsiperheiden ja vanhusten auttamiseksi onkin viime vuosina kehitetty monia uusia vapaaehtoistyön muotoja. Heikommassa asemassa olevien auttaminen ei kuitenkaan saa jäädä pelkästään vapaaehtoisten harteille, vaan tässä yhteiskunnan tuella on ratkaiseva merkitys.

Myös evankelis-luterilaisessa kirkossa vapaaehtoistyön merkitys on kasvanut. Arvioiden mukaan se kasvaa tulevaisuudessa edelleen, koska seurakuntien talous kiristyy, kun verotulot vähenevät kirkosta eroamisen vuoksi.

Kristillisyytemme piirissäkin tehdään runsaasti vapaaehtoistyötä. Raamattuun perustuva evankeliumin työ onkin luonteeltaan pyyteetöntä lähimmäisen auttamista.

Kristillisyydessämme rohkaistaan yhteiseen työhön, mutta muistutetaan myös jokaisen oikeudesta olla osallistumatta. Paras paikka on sanan kuulijan ja uskojan osa. Henkilökohtaisesta uskosta syntyy kiitollisuus Jumalaa kohtaan ja halu antaa omastaan. Kirkkomme vuoden 1948 kristinoppi toteaa: “Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämessämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta. Nämä saattavat meidät palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiämme.” (KO 85.)

Julkaistu Päivämiehessä 10.6.2015.

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi