Keskiviikko 17.7.2019
"
Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Room. 14:8

Miksi alkoholin haittoja vähätellään?

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 1.6.2016 09:00 | Päivämies
Hallituksen esitys uudeksi alkoholilaiksi vähentäisi merkittävästi alkoholin myyntiin ja tarjoilemiseen liittyviä rajoituksia maassamme. Esitys on yksi askel alkoholipolitiikan vapauttamisen ketjussa, joka sai alkunsa keskioluen myynnin siirtämisestä ruokakauppoihin 1960-luvun lopulla. Kehityksen seurauksena alkoholinkulutus maassamme on nelinkertaistunut ja on 2000-luvulla ollut keskimäärin yli 10 litraa 100-prosenttista alkoholia asukasta kohti vuodessa. 
Myyntirajoitusten purkamisen yhteydessä on toistuvasti esitetty, että mietojen alkoholijuomien saannin vapauttaminen siirtäisi suomalaisten alkoholinkäyttöä enemmän niiden suuntaan. Todellisuus on kuitenkin ollut toinen: mietoja alkoholijuomia on alettu juoda väkevien lisäksi, ei niiden sijasta. Samalla alkoholia käyttävien määrä on merkittävästi lisääntynyt. Kun vielä 1960-luvulla puolet työikäisistä suomalaisnaisista ei käyttänyt lainkaan alkoholia, nykyisin kokonaan raittiita on vähän.

Alkoholinkäytön haitat ovat kasvaneet samaa tahtia kulutuksen lisääntymisen kanssa. Alkoholimyrkytykset ja alkoholin aiheuttamat sairaudet ovat maassamme nykyisin toiseksi yleisin kuolinsyy: alkoholi aiheuttaa vuosittain yli 3 000 suomalaisen kuoleman. Onnettomuus- ja väkivaltakuolemista jopa puolet aiheutuu alkoholinkäytöstä. Lähes 80 prosentissa suomalaisista työpaikoista koetaan alkoholista johtuvia ongelmia.

Jostakin syystä alkoholimyynnin vapauttamisen kannattajat ummistavat silmänsä siltä tosiasialta, että alkoholismi on Suomessa vakava kansansairaus. Tutkimusten mukaan noin 500 000 suomalaista kuuluu nykyisin alkoholin riskikäyttäjiin. Pienikin alkoholinkulutuksen lisääntyminen tässä ryhmässä voi aiheuttaa merkittäviä lisähaittoja koko yhteiskunnalle. Jo nykyisin alkoholista aiheutuu maassamme vuosittain yli 1,5 miljardin euron suoranaiset ja useiden miljardien eurojen välilliset kustannukset, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Suomalaisen alkoholinkäytön erityispiirre on nuorten ja jopa lasten humalajuominen. Sitä ei muissa Euroopan maissa juurikaan esiinny, mutta Suomessa se on jatkuvasti yleistynyt. Professori Lea Pulkkisen mukaan se osaltaan liittyy suomalaisvanhempien keskimääräistä vähäisempään vastuunottoon lapsistaan ja nuoristaan.

Lestadiolaisessa kristillisyydessä on alusta lähtien kannatettu ehdotonta raittiutta. Lars Levi Laestadius päätyi omien kokemustensa pohjalta toteamaan, että alkoholin kohtuukäyttö ei käytännössä ole realistinen mahdollisuus, sillä ihmisluonto on liian heikko ja turmeltunut. Tämä ratkaisu on osoittautunut siunaukselliseksi. Raamatun opetukset juopumisen vaaroista ovat edelleen ajankohtaisia.

Julkaistu Päivämiehessä 1.6.2016.

Lisää aiheesta:

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi