Keskiviikko 14.11.2018
"
Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 2 Tim. 4:6-7

Koulurauha jokaiselle lapselle

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 10.8.2016 08:01 | Päivämies


Tuhannet peruskoululaiset, ammattikoululaiset ja lukiolaiset aloittavat tällä viikolla koulutyönsä. Erityisesti alakoulun ensimmäisen luokan aloittaville tämä merkitsee uuden ja merkittävän elämänvaiheen avautumista.
Suomalaista koulujärjestelmää pidetään yleisesti yhtenä maailman parhaista. Viime viikolla peruskouluissa tuli voimaan uusi opetussuunnitelma, joka korostaa uudella tavalla oppilaan roolia aktiivisena toimijana ja oppimista vuorovaikutuksena. Opetuksen kehittäminen ajan tarpeita vastaavaksi on arvokasta, koska koulu valmistaa lasta ja nuorta aikuisuuteen sekä vastuunottoon omasta elämästä ja isänmaan rakentamisesta.

Suomalaisten koululaisten myönteisten oppimistulosten ohella puhutaan myös käytöshäiriöistä, motivaatio-ongelmista, syrjäytymisestä ja koulukiusaamisesta. Joidenkin arvioiden mukaan lapset ja nuoret ovat jakaantumassa yhä selvemmin pärjääjiin ja epäonnistujiin. Toiset menestyvät koulussa ja sosiaalisessa elämässään erinomaisesti, kun taas jotkut ovat jo peruskouluaikana vaarassa syrjäytyä.

Koululla on kasvatuksellisia tavoitteita, mutta päävastuu lapsen kasvatuksesta on hänen vanhemmillaan. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee koulutielleen ja kaikkeen elämäänsä vanhempiensa huomiota, rakkautta ja hyväksyntää. Vanhempien rakkaus kannattelee häntä myös arjen haastavissa hetkissä.

Vanhempien kannattaa pitää tiivistä yhteyttä kouluun ja seurata lapsensa koulunkäyntiä. He voivat vaikuttaa siihen, miten lapsi suhtautuu koulunkäyntiin ja miten hän käyttäytyy koulumaailmassa ja kaveripiirissä.

Joka vuosi koulujen alkaessa on syytä puhua siitä, että kiusaaminen satuttaa ja siksi se on aina väärin. Lapsen tulisi oppia jo ennen kouluikää arvostamaan jokaista ihmistä, hyväksymään erilaisuutta ja ottamaan kaikki mukaan peleihin ja leikkeihin.

On tärkeää pitää esillä sitä, että kiusaamiseen on aina puututtava. Lapsia tulee rohkaista kertomaan opettajille ja vanhemmille, jos he huomaavat kiusaamista. Aikuisten taas on puututtuva kiusaamiseen välittömästi ja päättäväisesti.

Koulun ja vanhempien yhteisenä tehtävänä on varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus keskittyä rauhassa koulunkäyntiin. Tämä koituu sekä yksittäisen koululaisen että koko yhteiskunnan parhaaksi.

Kuva: Jarmo Määttä

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi