Lauantai 22.9.2018
"
Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään. Jes. 26:19

Kirkonkellot muistuttavat kristityn toivosta

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 19.10.2016 07:00 | Päivämies
Ensi viikon maanantaina vietettävä YK:n päivä on saanut poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa. Viime viikolla alkaneen tempauksen myötä Suomessa ja muualla maailmalla soitetaan päivittäin kirkonkelloja YK:n päivään saakka aleppolaisten kärsimysten huomioimiseksi ja muistamiseksi.
Nykyajan uutisvirtaa seuratessa saattaa kokea järkytyksen ohella myös turhautumista, koska omat vaikutusmahdollisuudet maailman hätään tuntuvat helposti vähäisiltä, jopa olemattomilta. On huomionarvoista, että suomalaisetkin voivat jakaa hyvinvointiaan erilaisten järjestöjen kautta. Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu toimittaa ruoka-apua Syyrian sodasta ja Haitin myrskytuhoista kärsiville.

Maailman hädän äärellä on tärkeää muistaa myös rukouksen voima. Aina on mahdollisuus kertoa huolensa Jumalalle ja rukoilla hädänalaisille apua. Aleppolaisten puolesta soitettavat kirkonkellot kutsuvat jokaista rukoilemaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi. Kirkkomme vuoden 1948 kristinoppi toteaa, että sota on synnin seurausta ja että kristitty odottaa rukoillen aikaa, jolloin koittaa Jumalan lupaama pysyvä rauha (KO 99).

Monet Jeesuksen aikalaiset toivoivat hänestä ajallista hallitsijaa, joka vapauttaisi Israelin vieraan vallan alta ja perustaisi maan päälle mahtavan valtakunnan, jossa vallitsisi oikeudenmukaisuus ja rauha. Jeesus ei kuitenkaan syntynyt ihmiseksi ajallisia asioita varten, vaan hän tuli
tuomaan ihmiskunnalle jotain paljon parempaa: iankaikkisen rauhan Jumalassa.

Jumalan valtakunnan evankeliumissa tarjottava Jeesuksen valmistama rauha ei ole kiinni ulkoisista olosuhteista. Sydämen uskon omistava ihminen voi tuntea levottomuuksienkin keskellä ihmeellistä turvaa ja rauhaa.

Usko antaa elämään valoisat tulevaisuudennäkymät ja toivon ikuisesta elämästä. Elävän uskon omistaminen on ihmiselämän arvokkain asia. Erityisesti siitä kannattaa pitää kiinni levottomassa maailmassa ja monien muutosten keskellä.

Julkaistu Päivämiehessä 19.10.2016

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi