Perjantai 21.9.2018
"
Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Ps. 86:11

Usko ohjaa armollisuuteen

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 10.1.2018 07:01 | Päivämies


Ajassamme kuulee opetusta, jossa usko ja elämä ovat erillään toisistaan. Jotkut saattavat jopa sanoa, että ihmiselle riittää, kun hänet on kerran kastettu kristilliseen uskoon ja että ei ole merkitystä sillä, miten hän elämänsä elää.
Raamatun ydinsanoma on pelastus, jonka Jumala valmisti Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja jonka ihminen saa ottaa vastaan armosta. Pelastus ei ole lähtöisin meistä itsestämme tai omista teoistamme, vaan se on kokonaan Jumalan lahjaa.

Pelastava usko on sydämen uskoa, joka näkyy ja vaikuttaa uskovaisen elämässä. Kasteesta Raamattu opettaa, että se on hyvän omantunnon liitto, jonka Jumala solmii uskovaisen kanssa (1. Piet. 3:21). Jumalan armo ohjaa vaalimaan omantunnon puhtautta ja hylkäämään jumalattoman menon ja maailmalliset himot sekä elämään tässä maailmassa siveästi, hurskaasti ja jumalisesti (Tit. 2:11–12).

Jumalan puolelta kasteen liitto on aina voimassa. Jos ihminen on hylännyt kasteen armon ja joutunut epäuskoon, hän voi palata siihen parannuksen kautta.
Apostoli Paavali kirjoittaa myös Pyhän Hengen hedelmistä, joita usko vaikuttaa. Näitä hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus ja puhtaus (Gal. 5:22–23).

Uskovainen tuntee itsessään myös turmeltuneen luontonsa vaikutukset. Hän joutuu taistelemaan syntiä ja sen houkutuksia vastaan. Tähän Jumala antaa seurakunnassaan voimaksi evankeliumin sanan, jossa saa uskoa kaikki syntinsä anteeksi ja josta saa uutta voimaa uskonelämään.

Pyhä Henki ohjaa uskovaista suhtautumaan toisiin ihmisiin samalla armollisuudella, rakkaudella ja kärsivällisyydellä, jota Jumala osoittaa ihmistä kohtaan. Raamatun neuvo on aina ajankohtainen: ”Antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kol. 3:13.)

Tärkeintä ihmiselle on oman uskonelämän hoitaminen. Kirkkomme vuoden 1948 kristinoppi toteaa: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia” (KO 1).

On ihmeellistä, että tulemme autuaiksi ilman omaa ansiotamme: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä autuus ei rakennu omiin tekoihin ja ansioihin, vaan Kristukseen ja hänen täydellisyyteensä, joita saa uskolla omistaa.

Julkaistu Päivämiehessä 10.1.2018

Kuvituskuva: H.K.

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi