Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Julkaisujen kautta voi löytää elävän uskon

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 11.4.2018 07:00 | Päivämies


Kristillisyytemme piirissä on jo pitkään julkaistu kirjoja, lehtiä ja äänitteitä. Nykyisin niitä saa paitsi perinteisissä muodoissa, myös diginä, e-kirjoina ja suoratoistopalvelujen kautta. 
Julkaisujen tarkoituksena on kutsua ja rohkaista uskomaan. Päivämiehen laajassa lukijatutkimuksessa vuonna 2012 eräs vastaaja totesi: ”Päivämiehen kautta minulle avautui tie Jumalan valtakuntaan.” Tuoreessa lukijakyselyssä lehdeltä toivottiin erityisesti uskoa tukevaa sisältöä.

Kristillisyytemme julkaisutoiminnassa on edelleen ohjenuorana pyhä Raamattu, jonka mukaan kaikki opetus on arvioitava. Tämä antaa viestinnälle kestävän perustan ja selkeät suuntaviivat.

Elävä usko on kautta aikojen vaikuttanut ihmisessä halun kertoa muillekin evankeliumin aarteesta. Esimerkiksi Martti Luther oli tuottelias viestijä, jolta on jäänyt luettavaksemme runsaasti tekstejä. Myös Lars Levi Laestadius oli ahkera kynänkäyttäjä, joka muun muassa julkaisi omaa lehteään.

SRK:n julkaisutoiminta perustuu pitkälti vapaaehtoistyöhön. Esimerkiksi Päivämiehen jutuista suuri osa on rauhanyhdistysten paikalliskirjoittajien tuottamia. Tavoitteena on, että julkaisut voisivat rohkaista uskomaan niiden kysymysten keskellä, joita tässä ajassa kohdataan.

Lehdet, kirjat ja äänitteet ovat esillä myös muualla kuin rauhanyhdistysten piirissä, esimerkiksi laitoksissa ja kirjastoissa. Radio- ja internetseuroilla on tasaisen runsas kuulijakunta. Ihmisiä tavoitetaan myös muun muassa verkkosivujen ja sometilien kautta.

Tämän kevään julkaisuviikolla 15.–22. huhtikuuta julkistetaan viisi uutta kirjaa ja äänite Alussa oli Sana. Julkaisuviikolla rauhanyhdistyksissä ovat esillä myös kristillisyytemme lehdet.

Kristillisyytemme julkaisujen tavoitteena on välittää Jumalan sanan turvallista viestiä maallistuneen ja pinnallisen ajan keskellä. Pyrkimyksenä on luoda elämänmyönteistä sisältöä, joka rohkaisee ja tuo toivoa.

Julkaistu Päivämiehessä 11.4.2018

Kuvituskuva: Lasse Kokko

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi