Toisiltamme oppimassa

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 6.2.2019 07:00 | Päivämies


Jumala on luonut meidät erilaisiksi ja nähnyt sen hyväksi. Saamme ihastella hänen rikasta luomistyötään. Erilaisuus kiehtoo ja kiinnostaa, mutta sen kohtaaminen voi myös tuntua vaikealta, koska se voi olla meille vierasta ja tuntematonta.
Me ihmiset olemme erilaisia niin ulkonäöltämme kuin persoonallisuudeltamme. Kun erilaisuus ja rikkaus liitetään ihmisten väliseen kanssakäymiseen, niistä kumpuaa positiivinen suhtautuminen erilaisiin ja eri tilanteissa eläviin ihmisiin.

Jumala asettaa aikamme ja asumisemme rajat (Ap. t. 17:26). Olemme osa kotiseutumme sekä maakuntamme kulttuuria ja kielimuotoa. Elämme monikulttuurisessa maailmassa, jossa kansainvälinen vuorovaikutus ja tiedonvälitys yhdistävät meitä.

Jumalan sana opastaa meitä toistemme kunnioittamiseen. Rakkauden kaksoiskäskyssä neuvotaan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Jumala on rakkaus, ja hän osoittaa rakkauttaan ihmisille toistemme kautta.

Ihmisinä kaipaamme inhimillisyyttä, hyväksyntää ja rakkautta. Kun ihmisen kohtaamisen lähtökohtana on hänen kunnioittaminen, voimme arvostaa hänen ominaisuuksiaan ja suorituksiaan. Jos erilaisuutta ei hyväksy, on vaikea kunnioittaa. 

Toisten ihmisten keskellä saamme kokea myös itsemme ainutlaatuisena Jumalan luomana ihmisenä. ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin”, neuvotaan suomalaisessa sananlaskussa. Meillä on paljon opittavaa toisiltamme.

Hienotunteinen toisen huomioon ottaminen elämän eri tilanteissa on taito, jota kannattaa opetella. Joskus erilaisessa elämäntilanteessa olevan lähestyminen saattaa tuntua vaikealta, mutta se kannattaa. Lähimmäiselle juuri se kohtaaminen voi olla erityisen tärkeä.

Erilaisuuden hyväksyminen ei tarkoita synnin ja sopimattoman elämän hyväksymistä vaan ihmisten kunnioittamista. Vaikka olemme luonteiltamme, ihonväriltämme ja uskonnoiltamme erilaisia, inhimilliset kokemuksemme voivat olla hyvin samanlaisia.

Usein samankaltaisuuden huomaa vasta, kun on tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Tutustumalla erilaisiin ihmisiin ja asioiden toteutustapoihin voimme avartaa käsityksiämme. Jumala saattaa avata mahdollisuuden puhua myös uskon asioista.

Kuvituskuva: Esko Vanhala
Julkaistu Päivämiehessä 6.2.2019

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi