Torstai 17.10.2019
"
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa. Ps. 136:1

Mielenterveys – myönteinen voimavara

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 9.10.2019 06:49 | Päivämies


Viime viikkoiset väkivallanteot Suomessa ja Ranskassa ovat olleet uutisotsikoissa lähipäivät. Mediat pohtivat tekojen motiiveja ja taustalla vaikuttaneita asioita. Olisiko jotakin voitu tehdä toisin, jotta tällaisilta teoilta olisi vältytty?
Tämän lehden teemana on mielenterveys. Teema ajoittuu yksiin maailman mielenterveyspäivän kanssa, jota vietetään 10. lokakuuta. Viime viikon valossa teema on erityisen ajankohtainen. Miten tukea mielenterveyttä ja auttaa lähimmäisiä, jotta kukaan ei vahingoittaisi itseään tai toisia?

Terve mieli on osa ihmisen kokonaisterveyttä, ja siitä kannattaa pitää hyvää huolta. Mielenterveys ei ole lähtökohtaisesti joko tai -tila niin, että ihminen on joko terve tai sairas. Stressitilanteissa ja elämän koetellessa mielenterveys joutuu koetukselle ja se voi myös pettää.

Mielenterveys on myönteinen voimavara, jonka vahvuus vaihtelee elämän eri tilanteissa, jopa yhden päivän aikana. Elämän olosuhteet ja tilanteet muuttuvat, eikä kaikkeen voi itse varautua eikä vaikuttaa. Henkistä hyvinvointiaan voi kuitenkin vahvistaa ja hoitaa monella tavalla.

Mielenterveyden hoitamista on niin mielestä kuin kehosta huolehtiminen. Ihminen on kokonaisuus, joten hyvinvoiva mieli antaa voimaa liikkua ja huolehtia siitä, että syö terveellisesti. Toisinpäin käännettynä hoitamaton keho vaikuttaa ennen pitkää myös mielialaan.

Mieltä vahvistavat myös tuttu päivärytmi, vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa, armollisuus itseä kohtaan ja huomion kiinnittäminen elämässä oleviin kiitollisuuden aiheisiin. Mieluinen harrastus on monelle henkireikä, joka vie ajatukset pois mieltä kuormittavista asioista.

Mieli voi sairastua, vaikka sitä hoitaisikin. Avun hakemisen kynnys saa olla matala. Näky mielen sairauksiin on hyvä pitää samana kuin näky muihinkin sairauksiin: useimmista niistä voi parantua. Parantumattomiin sairauksiin on olemassa hyvää hoitoa ja oireita lievittäviä lääkkeitä.

Joka vuosi tuhannet suomalaiset tervehtyvät masennuksesta ja palaavat työelämään. Raskaan kokemuksen läpikäyminen usein myös vahvistaa: selvisin aikaisemmasta vaikeasta tilanteesta, voin selvitä tästäkin. Elämäni kaikkineen on Luojani hyvissä käsissä.

Julkaistu Päivämiehessä 9.10.2019

Kuvituskuva: A.-L.S. 

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi