Perjantai 6.12.2019
"
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja." Matt. 20:26-27

Vuorotellen taistelun ja rauhan aikoja

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 23.10.2019 06:00 | Päivämies


Ensi sunnuntaina julkistetaan SRK:n historian kolmas osa Myrskyjen keskellä, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen historia 3 (1962–1980). Kirjan sisältö on herättänyt mielenkiintoa, onhan kysymyksessä aika, jonka moni lukija on itse henkilökohtaisesti elänyt.
Tutkimus avaa murrosta, jonka keskellä SRK:n ja rauhanyhdistysten vastuunkantajat tekivät työtään. 1960-luvulla radikalisoituminen eteni laajalla rintamalla, ja yhteiskunnalliset rakennemuutokset olivat ennennäkemättömiä. Tuolloin vanhoillislestadiolaisessa kristillisyydessä koettiin tarpeelliseksi toimia maallistumista vastaan ja puolustaa Raamatun perustalle rakentuvaa uskoa ja elämää. Pyrkimyksenä oli sekä yksittäisten ihmisten että koko uskovien yhteisön varjeltuminen yhdessä uskossa, rakkaudessa, opissa ja hengessä.

Rauhanyhdistyksissä järjestettyjen keskustelujen lähtökohtana oli uskovaisten yhteyden vaaliminen. Niissä koettiin siunauksen hetkiä, kun ajan paineiden keskellä taisteleva sai henkilökohtaisesti uskoa armoevankeliumin. Uskovaiset halusivat korjata asioita ja pysyä kristillisyyden rakkaudessa.

Keskusteluissa alkoi kuitenkin 1970-luvun puolivälin jälkeen ilmetä myös kristillisyydelle vieraita piirteitä. Esiintyi toimintamalleja ja opetusta, jotka aiheuttivat hämmennystä ja ahdistusta ja ovat jälkeenpäin herättäneet laajaa kritiikkiä. Näistä kristillisyyden keskuuteen ilmaantuneista oppiharhoista ja väärinkäytöksistä SRK esitti pahoittelunsa vuonna 2011.

Tutkimuksen ajanjaksona koettiin poikkeuksellisen voimakasta SRK:n ja rauhanyhdistysten toiminnan laajenemisen aikaa. Lapsi- ja nuorisotyössä alettiin pyhäkoulun rinnalla pitää lapsille päiväkerhoja ja nuorille raamattuluokkia. Erilaiset nuortenpäivät muotoutuivat säännöllisiksi tapahtumiksi, ja lehtien lisäksi alettiin julkaista yhä enemmän kirjoja. Tuolloin hankittiin myös ensimmäiset leirikeskukset, ja leirityö rakentui niiden ympärille.

Kristillisyyden elämään on historiassa sisältynyt vuorotellen taistelun ja rauhan aikoja. Tänä päivänä on monella tarve puhua hoitokokousajan kokemuksista. Keskustelua on hyvä käydä herkällä korvalla kuunnellen ja Jumalan huolenpitoon turvautuen.

Jumalan Henki on rakkauden ja anteeksiantamuksen henki. Se ohjaa Jumalan sanan mukaiseen elämään ja Kristuksen mielellä tukemaan matkaystäviä tiellä, joka vie taivaaseen.

Julkaistu Päivämiehessä 23.10.2019
Kuvituskuva: Eveliina Saukko

Lisää aiheesta:

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi