Keskiviikko 13.11.2019
"
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Room. 1:16

Parannus on mielenmuutos

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 6.11.2019 07:00 | Päivämies


Kehotus parannukseen oli keskeinen osa Jeesuksen opetusta. Parannus onkin perinteisesti kuulunut kristinuskon ydintermeihin. Viime vuosikymmeninä parannuksesta puhuminen on kuitenkin vähentynyt selvästi. Nykyisin monille on epäselvää, mitä parannus itse asiassa tarkoittaa.
Raamatun alkutekstin sana, joka on suomennettu parannukseksi, merkitsee mielenmuutosta tai ympäri kääntymistä. Parannus on siis merkittävä tapahtuma, jossa ihmisen elämän suunta muuttuu. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että ihminen itse päättäisi muuttaa elämäänsä enemmän Jumalan mielen mukaiseksi. Parannus on Jumalan työtä, ei ihmisen oma teko.

Kristinopin mukaan parannuksessa on kaksi osaa. Ensimmäinen niistä on synnintunnosta johtuva katumus. Ihminen tuntee rikkoneensa Jumalaa vastaan ja kokee, ettei hän voi omin avuin korjata tilannetta ja saada rauhaa sydämeensä. Katumus ilman uskoa on kuitenkin epätoivoa.

Parannuksen toinen osa on usko, joka syntyy evankeliumista. Siinä luvataan syntien anteeksiantamus, jossa ihminen saa kuulla synninpäästön. Se vakuuttaa, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden. Tämä vapauttaa pelosta ja tuo Jumalan rauhan sydämeen. Parannuksen hedelmänä seuraa sitten elämänparannus. Se on olennainen ja välttämätön osa parannusta. Jos elämän suunnanmuutos jää puuttumaan, kyse ei ole ollut aidosta parannuksesta.

Ihminen ei voi itse päättää, että hän tekee parannuksen. Parannus on mahdollinen vain silloin, kun Jumala herättää ihmisen omantunnon. Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin Jumala erityisesti kutsuu häntä takaisin yhteyteensä. Sellaista sanotaan etsikkoajaksi. Jumala voi kutsua esimerkiksi elämänkohtaloiden kautta. Raamattu kehottaa ihmistä ottamaan Jumalan kutsun vastaan silloin, kun hän kuulee sen.

Jumala tekee herättävää ja kutsuvaa työtään kaikkialla, mutta hän vanhurskauttaa ihmisen vain seurakuntansa yhteydessä. Jeesus antoi seuraajilleen tehtävän ja valtuudet antaa katuvalle ihmiselle synnit anteeksi. Siinä ei ole kyse ihmisen anteeksiannosta vaan siitä, että Jumala käyttää Pyhän Hengen kautta ihmistä anteeksiantamuksensa välikappaleena. Todellinen toimija ja anteeksiantaja on Jumala.

Julkaistu Päivämiehessä 6.11.209

Kuvituskuva: Kari Vengasaho

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi