Lauantai 19.1.2019
"
Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Hepr. 13:7

Mitä kristillisyyden julkaisut merkitsevät sinulle?

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 15.10.2014 00:00 | Päivämies
Kristillisyytemme julkaisutyötä pidetään tulevina viikkoina esillä rauhanyhdistysten julkaisutilaisuuksissa. Uusia kirjoja ja äänitteitä esitellään myös tämän lehden välissä olevassa julkaisukuvastossa. Esittelyjen tarkoituksena on välittää informaatiota julkaisuista ja herättää kiinnostusta ostaa sekä lukea ja kuunnella niitä. Julkaisut ovat myös arvokkaita joulu- ja merkkipäivälahjoja. 
Viime vuosina kristillisyydessä on huolestuttu julkaisujen myynnin laskusta. Yhtenä selityksenä siihen voi olla heikentynyt taloustilanne. Julkaisujen myynnin kehittämistä pohtineen työryhmän mielestä syy menekin laskuun on kuitenkin osittain ihmisten asenteissa: monilta kristityiltä on kateissa oivallus siitä, mikä merkitys julkaisuilla on yksilön uskonelämälle ja sen ohella SRK:n taloudelle.

Julkaisujen sisältö on tuore. Ne käsittelevät monipuolisesti uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Niiden kautta erilaisissa elämäntilanteissa olevat voivat saada vertaistukea. Lehdet, kirjat ja äänitteet tuovat Jumalan valtakunnan sanoman lähelle lukijaa ja kuulijaa. Ne hyödyttävät jokaisen niitä lukevan ja kuuntelevan kristityn uskonelämää.

Kristityt tarvitsevat julkaisuja, vaikka kaikki eivät sitä vielä tiedostaisikaan. Julkaisuviikon aikana jokaisen kannattaisi pysähtyä miettimään, mikä merkitys kristillisyytemme julkaisuilla on minun uskonelämälleni.

Julkaisutyön tuotoilla SRK tekee lähetys- ja leirityötä. Julkaisutulojen lasku näkyy suoraan lähetystyömahdollisuuksien kaventumisena sekä paineina leirimaksujen korottamiseen. SRK:n julkaisuja hankkiva ei näin ollen saa hyötyä vain itselleen, vaan samalla hän tarjoaa toisille mahdollisuuksia päästä seuroihin ja leirille.

Julkaisujen tarjoaminen ja ostaminen on jo itsessään tär­keää Jumalan valtakunnan työtä. Tämän vuoksi jokaisen olisi tärkeää hahmottaa, että kristillisyyden julkaisujen aktiivinen tarjoaminen on aivan eri tason asia kuin jonkin muun tuotteen kauppaaminen.

Tänä vuonna vietetään Päivämiehen 60-vuotisjuhlaa. Kuuden vuosikymmenen ajan Päivämies on välittänyt hyvää sanomaa – vanhaa kielikuvaa käyttäen ”tuoreena öljypuun lehtenä”. Se tarjoaa lukijoilleen Raamattuun perustuvaa opetusta arkielämän kysymyksistä, välittää kristillisyyden sydänääniä ja kutsuu ihmisiä Jumalan valtakunnan yhteyteen. Tämän lehden toivoisi tulevan kaikkiin kristittyihin koteihin. 

Julkaisujen esittely ja myynti on SRK:n ja rauhanyhdistysten yhteistyötä. Rauhanyhdistysten julkaisuvastaavat ja julkaisumyyjät tekevät arvokasta ja tärkeää työtä, johon he tarvitsevat paikallisten kristittyjen tukea. Yhteistyöllä varmistamme myös tulevan julkaisuviikon onnistumisen niin, että se koituu siunaukseksi sekä yksilöiden uskonelämälle että kristillisyytemme työlle.

Julkaistu Päivämiehessä 15.10.2014.

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi