Perjantai 26.4.2019
"
Herra, minun Jumalani, kukaan ei ole sinun vertaisesi! Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme. Ps. 40:6

Elämä eri vaiheineen on Jumalan lahja

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 12.11.2014 00:00 | Päivämies
Jumala antaa ihmisille erilaisia elämäntilanteita. Meillä jokaisella on oma, erilainen ja ainutkertainen elämä. Siihen kuuluu niin rakentamisen kuin purkamisen aikoja. Jumalan sana kehottaa elämään rauhassa kaikkien ihmisten kesken ja rakentamaan oman kotiseutunsa parasta.
Jumala on antanut ihmiselle myös työn ja erilaisia tehtäviä. Lutherin mukaan ihminen voi tuntea työssään kutsumusta. Työ antaa elämään sisältöä ja varjelee joutilaisuuden vaaroilta.

Ihmistä on kautta aikojen askarruttanut, mistä kaikki on saanut alkunsa, miten maailma on muodostunut ja millainen koko maailmankaikkeus lopulta on. Ihminen pohtii myös eri elämänmuotojen ihmeellisyyksiä, ajan ulottuvuuksia, maailman ja ihmiskunnan tulevaisuutta, kuolemanjälkeistä elämää ja monia muita kysymyksiä.

Jumalan lapsen näkemys elämästä, kutsumuksestaan ja koko maailmasta pohjautuu näkemykseen, että Jumala on luonut sanallaan kaiken. Ihminen ja maailmankaikkeus eivät ole syntyneet sattumalta, vaan Jumala on luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman.

Jumala teki ihmisen maan tomusta, antoi hänelle elämän lahjan ja kuolemattoman hengen. Hän määräsi kaikki luodut palvelemaan tarkoituksiaan. Ihmiselle hän antoi tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa.

Nykyäänkin elävä Jumala toimii, luo uutta ja ylläpitää elämää. Hän johtaa luomakuntaa ja on läsnä niin ihmiskunnan historiassa kuin yksittäisen ihmisen elämänvaiheissa. 

Elämän tarkoitus avautuu ihmiselle, kun hän uskon kautta ymmärtää, että Jumala loi ihmisen yhteyteensä. Tämän yhteyden säilyttäminen on ihmiselämän tärkein asia. Sen vuoksi ei ole samantekevää, miten käytämme aikamme.

Jokaisella on vastuu oman elämänsä ratkaisuista. Valintatilanteissa on hyvä miettiä, millainen ratkaisu sopii uskovaiselle, jotta sydämessä säilyy usko ja hyvä omatunto. 

Koska jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, meidän tulee kunnioittaa kaikkia lähimmäisiämme. Ennen kaikkea meidän tulee kunnioittaa Jumalaa. Hän on rakastava ja huolehtiva Isämme, joka haluaa kaikkien pelastuvan. Raamatun mukaan ihmiselämä onkin rakennettu kestävälle perustukselle, kun ihminen kunnioittaa Jumalaa, on kuuliainen hänen sanalleen, luottaa hänen huolenpitoonsa ja uskoo hänen Poikaansa Jeesukseen syntiensä sovittajana. 

Kristittyinä uskomme, että jokainen ihminen elää maan päällä vain kerran, pitemmän tai lyhyemmän ajan. Jumala yksin tietää kunkin elämän pituuden. Siksi meitä kehotetaan aina muistamaan elämän katoavaisuus ja olemaan valmiita lähtemään uskossa, kun kuolemamme hetki koittaa.

Kerran Jumalan kansa pääsee siihen isänmaahan, jossa ei rakenneta eikä pureta. Aika on täyttynyt ja usko muuttu­nut näkemiseksi. 

Julkaistu Päivämiehessä 12.11.2014.

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi