Lauantai 20.7.2019
"
Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Room. 14:10

Ennen vanhaan Suviseuroissa kokoonnuttiin ryhmäkuviin

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 2.7.2016 07:00 | Anne Honkonen

KUVA PIRKKO PUHAKALTA

Suviseuroissa on menneinä vuosikymmeninä otettu ryhmäkuvia, joihin kuvattaviksi kokoontuivat aina yhden paikkakunnan suviseuravieraat. Ensimmäisen kerran värillisissä ryhmäkuvissa käytiin vuonna 1971 Ruukin suviseuroissa. Yllä olevassa kuvassa on pudasjärvisiä suviseuroissa Ranualla 1973.
Yksi kuvaajista oli oululainen Kalle Sarajärvi. Hän kertoo ryhmien olleen usein pieniä.

– Monesti oli kymmenkunta henkeä. Isompiakin ryhmiä oli, esimerkiksi oululaisten ja pudasjärvisten ryhmät.

KUVA PIRKKO PUHAKALTA

Suviseurat Hollolassa 1974, kuvassa pudasjärvisiä seuravieraita.

Ryhmäkuvaukset toteutettiin niin, että kuulutettiin paikkakunta ja aika, ja sen perusteella ihmiset tiesivät kokoontua kuvauspaikalle.

– Ryhmäkoko paisui, ihmisiä ohjattiin tiiviimmin. Hakala Tampereelta oli kaverina ohjaamassa. Hän osasi myös huumorilla höystää, Sarajärvi muistelee mieluisaa tehtäväänsä.

KUVA SRK:N ARKISTOSTA


Suviseurojen kenttätoimikunta oli rakentanut kuvaustornin, josta Sarajärvikin sitten napsi kuvia. Tosin kovin montaa kuvaa ei yhdestä ryhmästä otettu, ettei filmiä kuluisi liikaa.

– Piti sopivasti katsoa, että kaikkien kasvot näkyivät. Torni oli rakennettu aukeammalle paikalle, ei kovin kauas juhlaportista. Järjestys oli selvä, kun kuvattavat saapuivat paikalle.

KUVA IRJA JUNTTILALTA

Kuvassa kempeleläisiä suviseuroissa Keminmaassa 1980.

Ryhmäkuvaukset olivat suosittuja.

– Kuvattavana saattoi olla samanaikaisesti kolmekin ryhmää. Tornista kuvattiin eri suuntiin eri paikkakuntien ryhmiä, Sarajärvi kertoo.
 
Suviseuralauantai ja -sunnuntai kuvattiin koko ajan, maanantaina ei enää. Sarajärvi uskoo, että kuvia otettiin yli viidestäkymmenestä ryhmästä yhtien suviseurojen aikana.
 
– Kaikenlaista siinä tapahtui, mutta oli se hirviän mukavaakin hommaa.

KUVA PIRKKO PUHAKALTA

Pudasjärviset kokoontuivat yhteiskuvaan myös Turun suviseuroissa 1975.

Kuvat teetettiin SRK:n kautta. Kuvaajat laskivat, paljonko kuvassa suunnilleen oli väkeä, ja rauhanyhdistyksiin lähetettiin pääluvun mukaan nippu suviseuraotoksia. Ryhmäkuvia otettiin vuoteen 1982 asti, jolloin Oulunsalossa oli suviseurat.
 
Sarajärvi on kuvannut suviseuroissa myös tilanne- ja puhujakuvia.

– Kuvauksista on jäänyt kivat muistot, hän summaa.
 

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi