Lauantai 20.7.2019
"
Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Room. 14:10

”Tästä tulee hyvä vuosi”

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 13.9.2016 11:10 | Heli Säkkinen


Jorma Kauppila
on työskennellyt Reisjärven opistolla 18 vuotta. Hän on toiminut Luonto- ja erälinjan ohjaajana ja opettajana lähes koko tuon ajan. Lisäksi hän opettaa psykologiaa ja yhteiskuntaoppia. Alkanut uusi lukuvuosi jännittää Kauppilaa vähän, mutta jo ensimmäinen ilta opiskelijoiden kanssa toi luottavaisen mielen.
–  Nuorten ilo, luottamus, tulevaisuuden usko ja avoimuus kirkastavat joka vuosi opistotyön merkitystä, mutta suurin asia on usko, jonka hedelmät näkyvät nuorten elämässä. Heidän olemustaan ja käytöstään on ihailtu reissuissa monet kerrat, Kauppila kertoo.

Kauppilan mukaan opisto on työpaikka siinä missä muutkin, mutta yhteinen usko tuo omaleimaisuuden.

– Toisaalta yhteisöllisyys ja läheisyys tuovat omat haasteensakin.

Yhteinen tekeminen yhdistää

Opistolla Kauppila pitää siitä, että hän saa melko vapaasti itse suunnitella ja toteuttaa omaa työtään. Myös luonnossa liikkuminen on mieluista.

– Pidän myös siitä, että saan joka vuosi kokea, kuinka nuorten joukko kasvaa yhteen yhteisessä tekemisessä.

Uuden lukuvuoden aloitus jännittää vähän opettajaa, opistossa myös siksi, että opiskelijat vaihtuvat joka vuosi. Ensimmäinen ilta kuitenkin jo toi luottavaisen mielen:

– Opistolaisten laulua kuunnellessa tuntui, että tästä tulee hyvä vuosi.

Luottamuksen ja toveruuden ilmapiiri

Kauppila sanoo, että nuori saa olla onnellinen, kun on päässyt opistoon.

– Tehdään tästä paras opistovuosi. Rakennetaan yhdessä luottamuksen ja toveruuden ilmapiiri. Me koko henkilökunta rukoilemme juuri sinulle unohtumatonta ja elämääsi eväitä antavaa opistotalvea, kuuluvat opettajan terveiset oppilailleen.

Kauppila kiittää nuorensa opistoon lähettäneitä vanhempia luottamuksesta ja opistotyön tukemisesta. Työllä on tarkoitus.

– Ei me täällä henkseleitä paukutella, mutta on tämä silti tärkeää työtä, jolle Jumala on siunauksensa antanut.  

Julkaistu Päivämiehessä 7.9.2016

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi