Torstai 20.9.2018
"
Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni. Joona 2:3

Papin työssä parasta on ihmisten kohtaaminen

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 27.10.2016 06:32 | Päivämies


Aleksi Päkkilä
on toiminut vuoden ajan seurakuntapastorina Nivalan seurakunnassa.
Pääosa hänen työstään koostuu toimituksista, joihin kuuluvat kaste, vihkiminen ja hautajaiset, sekä jumalanpalveluksista ja hartauksista.

– Niissä saan välittää Raamattuun pohjautuvaa uskonvanhurskauden sanomaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille, 26-vuotias Päkkilä kertoo toimenkuvastaan. Hän kuvailee työtään ihmisläheiseksi, vaihtelevaksi ja syvälliseksi.

Seurakuntapastori Päkkilä pitää työssään erityisesti ihmisten kohtaamisesta. Työssä voisi hänen mielestään olla enemmänkin aikaa sille, mihin kaikki papin toiminta perustuu: Raamatun tutkimiselle.

Työ- ja vapaa-aika limittyvät

Aleksi Päkkilän perheeseen kuuluvat vaimo Pauliina sekä lapset Eedith (4) ja Aarni (1), ja kolmannen lapsen on määrä syntyä joulukuussa. Papin ammatissa työ- ja vapaa-aika limittyvät, millä on vaikutuksensa luonnollisesti myös lähipiiriin.

– Eniten perheen elämään vaikuttaa papin työn viikonloppupainotteisuus. Yleensä minulla on vapaapäivät maanantaina ja tiistaina. Myös työtehtävät saattavat sijoittua vaihtelevasti aamusta iltaan, minkä vuoksi työ- ja vapaa-aika eivät ole yhtenäisiä.

Päkkilän ammatti näkyy luontevasti hänen henkilökohtaisella tilillään sosiaalisessa mediassa, ja sitä kautta hänellä tulee myös pohdittua saarnojensa kaikkein keskeisintä sisältöä.

– Olen pyrkinyt kirjoittamaan jokaisesta jumalanpalvelussaarnastani lyhyen Twitter-saarnan eli twaarnan. 140 merkin enimmäispituus haastaa mukavalla tavalla miettimään, mikä on tekstin ydinsanoma, Päkkilä kertoo käytännöstään.

Omana itsenä

Pappisvihkimyksen Aleksi Päkkilä sai pyhäinpäivänä 2015 Oulun tuomiokirkossa. Siihen mennessä hän oli toiminut puhujan tehtävässä Joensuun Rauhanyhdistyksellä jo puolisentoista vuotta.

Tehtävät liippaavat läheltä toisiaan, ja Päkkilän mukaan sekä puhujan että papin tehtäviin sopeutuminen on ottanut aikansa.

– Mutta ehkä siinä on auttanut rehellisesti omana itsenä oleminen. Kun tietää mitä tekoa ihmisenä on, Jumalan sanan selittäminen toisille ihmisille kysyy nöyrää mieltä, ettei turmele sen pyhyyttä tai aiheuta kuulijoille vahinkoa, Päkkilä kertoo.

Toisten ihmisten tuki vahvistaa myös puhujan ja papin rooleihin sopeutumista. Päkkilä kertookin, että vaimo on ollut tukena alusta asti, ja lapset suhtautuvat asiaan hyvin luontevasti.

– Vertaistuki on tässäkin tapauksessa merkittävässä roolissa: parhaiten toista ymmärtää "samaan liemeen joutunut".

Myönteinen asenne on ratkaiseva

Aleksi Päkkilä saa poimittua voimavaroja arkeen monista asioista – myös niistä, joihin voimia arkena tyypillisesti menee.

– Innostus, jota saa työssä aika ajoin kokea, auttaa jaksamaan. Perhe, ystävät ja liikunta antaa myös voimaa.

Lisäksi Päkkilä kertoo yrittävänsä ottaa positiivisesta elämänasenteesta kaikki irti. Tämänhetkisessä elämäntilanteessa nuori pappi kokee olevan paljon hyvää.

– Vaikka toisaalta tuntuu, että arki on välillä melko työntäyteistä, on se toisaalta myös parasta tällä hetkellä – elämää tässä ja nyt.

Henkilökohtainen usko on luonnollisesti tärkeää papin työssä. Päkkilä haluaa muistuttaa myös jokaista lukijaa, että näin uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä on hyvä muistaa Lutherin tärkeä löytö: vanhurskaus perustuu ainoastaan Jumalan armosta lahjoittamaan ja uskolla omistettavaan Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä.

– Juuri siitähän on kyse, kun saan uskoa, että nimenomaan minun syntini on anteeksi annettu.   

Julkaistu Päivämiehessä 26.10.2016

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi