Perjantai 19.7.2019
"
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", ettei vastustajani saisi iloita tappiostani. Ps. 13:4-5

Sisäilmasairaus vaikuttaa koko elämään: ”Aina pitää miettiä, mihin voi mennä”

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 14.11.2016 07:00 | Päivämies


Nykyisin yhä useampi suomalainen tuntuu kärsivän sisäilmaongelmasta. Tällainen tilanne on myös Jaana Hiltusella.
Jaana kertoo altistuneensa homeelle ensimmäistä kertaa yläasteaikanaan reilu 20 vuotta sitten, jolloin hän sairastui astmaan.

– Sisäilmasta oireilu alkoi oikeastaan vasta, kun muutettiin toiseen kotiimme Limingassa vuonna 2008 ja vielä selvemmin, kun muutettiin pois homeisesta kodista vuonna 2012.

Oireet jatkuivat muuton jälkeen, koska työpaikalla ja koulussa oli huono sisäilma. Myös hänen tyttärensä Jannika alkoi oireilla silloin selvemmin. Nykyisin koko perhe oireilee, jokainen vähän eri tavoin. Sisäilmasairaus vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.

– Pitää miettiä, missä pystyy käymään. Paljon on rakennuksia, joissa on huono sisäilma. Jopa lähisuvulla on paikkoja, joissa emme voi enää vierailla.
Sisäilmasairaus on myös henkisesti kova paikka.

– Aina pitää miettiä, mihin voi mennä ja miten varustautua, kun lähtee paikkaan, jossa paljon ihmisiä. Paljon on myös paikkoja, mihin ei voi mennä.

Kun Hiltusten kotipaikkakunnalla oli vielä käytössä vanhempi rauhanyhdistys, joutui Jaana olemaan seura-ajat kotona, koska hän sai oireita rakennuksesta.

– Nyt meillä on uusi rauhanyhdistys, mutta itse saan oireita myös siitä, kun on paljon ihmisiä paikalla. Osa ihmisistä asuu huonossa sisäilmassa ja myös hajusteet vaikeuttavat käyntiä. Mieluummin käyn tilaisuuksissa, jossa rauhanyhdistys ei ole aivan täynnä.

Myös Jannika kokee, että homeelle altistuminen on ollut rankkaa, sillä sen vuoksi on pitänyt jättää vanha koti ja koko muu omaisuus.

– Nykyään pitää tarkasti pitää huolta siitä, minkälaisissa paikoissa viettää aikaa. Kun on altistuksen takia pitänyt vaihtaa luokkaa ja myöhemmin kouluakin, niin onhan se raskasta.

Liian pitkä homeille altistuminen johti Hiltusen perheessä myös hajuste- ja kemikaaliyliherkkyyteen, jonka vuoksi pyykit pestään tuoksuttomilla pesuaineilla ja uudet vaatteet pestään ennen käyttöä.

Jannika kertoo tällaisessa koettelemuksessa uskon olevan iso voimavara. Lisäksi se auttaa, kun perhe ja ystävät jaksavat tukea ja toivoa, että kaikki järjestyy.

– Etenkin äidin asenne on mulle iso tuki, Jannika toteaa.

Myös Jaanaa oma perhe ja läheiset ystävät auttavat jaksamaan.

Sekä Jannikan että Jaanan mielestä vertaistuki on erittäin tärkeää.

– On aina älyttömän mukava ja vapauttava jutella ihmisen kanssa, joka on itse kokenut samaa. Totta kai sellainen ymmärtää aina niin hyvin, eikä sääli tai muutakaan vastaavaa, vaan ymmärtää. Se on tärkeää! kertoo Jannika.


Jannika Hiltunen on kokenut, että usko on ollut koettelemuksissa iso voimavara.


Hän on kertonut asiasta ystävilleen.

– Totta kai uskovaisilla ystävilläkin on iso merkitys tukena. Tähän altistukseenkin liittyy niin paljon raskaita ja vaikeita asioita, että olen älyttömän kiitollinen ja onnellinen, että aina on ollut joku ystävä, jolle on saanut puhua, ja aina ne on yrittänyt edes ymmärtää.

Jaana kertoo vertaistuen olevan korvaamatonta.

– Toivomme, että uskovaiset rukoilevat meidän ja muidenkin sisäilmaoireista kärsivien perheiden puolesta.

Erityishuomiota Hiltusen naiset eivät kuitenkaan kaipaa.

– Itse vain joutuu tekemään välillä kipeitäkin ratkaisuja esimerkiksi sen suhteen, missä voi kyläillä tai ketä voi pyytää käymään, Jaana kertoo.
– Hajusteettomuus ois kyllä huippu juttu rauhanyhdistykselläkin.

Jannika vinkkaa, että huomaavaisuutta voi osoittaa esimerkiksi niin, että ei käytä voimakkaita tuoksuja. Myös esimerkiksi juhlapaikat voisi miettiä, ettei niissä olisi sisäilmaongelmia.

– Silti sellanen erityiskohtelu ei tunnu mukavalta.

Myös vastoinkäymisessä voi olla jotain hyvää.

– Kyllähän se pakostakin kasvattaa. Ei murehdi turhista asioista, Jaana kertoo.

Myös Jannika näkee sairastumisessa positiivisenkin puolen.

– Kaikkien altistuksen tuomien vaikeuksien kautta minusta on kasvanut just sellainen ihminen kuin olen. Se on vahvistanut paljon henkisesti, ja se, että on kokenut jotain raskasta ja hankalaa, on tuonut paljon valoisamman elämänasenteen ja positiivisuuden.

Jannika kokee, että usko on vahvistunut, kun heikkoina hetkinä on ollut voima johon luottaa.

– Ei ole mitään muuta turvaa kuin luottaa, että Taivaan Isä pitää meistä huolen, Jaana tiivistää.  

 
Tutkimustietoa sisäilmaongelmista esimerkiksi osoitteessa www.thl.fi sekä säädöksiä ja soveltamisohjeita osoitteessa http://www.valvira.fi/ymparistoterveys/terveydensuojelu/asumisterveys 

Julkaistu Päivämiehessä 9.11.2016

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi