Tiistai 20.11.2018
"
Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi. Pahana päivänä sinä varjelet häntä, kun hauta jo aukeaa sille, joka rikkoo lakiasi. Ps. 94:12-13

Uskonpuhdistuksen ydin on Jumalan armo

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 18.3.2017 06:55 | Päivämies


Pudasjärven seurakunnan kirkko­herra Timo Liikanen pitää uskonpuhdistusta jatkuvana prosessina. Pudasjärven seurakunnan jumalanpalveluksia voi seurata Liikasen Twitter- ja Periscope -profiilien kautta.
– Seurakunnan työssä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kokeillaan ja käytetään rohkeasti uutta teknologiaa samalla muistaen, ettei sitä tehdä uskon perusteiden tai sisällön kustannuksella, Timo Liikanen kuvailee.

Hyvä esimerkki nykyaikaisesta toimintamuodosta on sosiaalisen median hyödyntäminen. Se tulee lähelle Lutherin ajatusta siitä, että kristinuskon sanoma on tuotava kaikkien ulottuville.


Vuodenvaihteessa työnsä Pudasjärvellä aloittanut Liikanen pitää sosiaalista mediaa hyvänä seurakuntatyön apuvälineenä.

– Älypuhelin erilaisine viestintäsovelluksineen on edullinen ja helppo tapa levittää evankeliumia ja pitää yhteyttä seurakuntalaisiin. Ihmisillä on usein pienempi kynnys ottaa yhteyttä seurakunnan työntekijöihin sosiaalisen median kautta.

Liikasen mielestä sosiaalisen median hyödyntäminen ei vähennä henkilökohtaisen kohtaamisen merkitystä, mutta on hyvä yhteisöllisyyden luomisen väline.

– Se tarjoaa esimerkiksi yhteydenpito- ja tiedotuskanavan myös niille, joiden seurakuntayhteys on vähäisempi.


Pitkien etäisyyksien Pudasjärvellä ja Liikasen aiemmassa työpaikassa Tyrnävällä jumalanpalvelusten suoratoisto eli striimaus ja muu seurakunnan sähköinen viestintä on otettu myönteisesti vastaan. Jumalanpalvelusta tallentava älypuhelin on tosin herättänyt myös ihmetystä etenkin iäkkäämpien kävijöiden parissa.

– Kyllä he kuitenkin ovat hyväksyneet perusteluni: jossakin joku voi katsella ja kuunnella. On tietysti oltava huolellinen, ettei perinteisempi seurakuntalainen kokisi tekniikkaa vieraannuttavana.

Liikanen kertoo, että seurakuntalaiset ovat suhtautuneet asiaan pääosin vastaanottavaisesti ja lähetysten määrää on jopa pyydetty lisäämään.


Pudasjärven seurakunnan jumalanpalveluselämää Liikanen pitää harvinaisen aktiivisena. Kävijöitä on vähimmilläänkin ollut mukavasti. Päivämiehen lukijaa hän rohkaisee osallistumaan kotiseurakunnan jumalanpalveluksiin.

– Kotikirkon ovi kannattaa avata. Raamatun sana, rukous, virret ja ehtoollinen ovat siellä tarjolla jumalanpalveluksen peruselementteinä.


Henkilökohtaisen uskon ja papin viran hoitamisen näkökulmasta uskonpuhdistuksen juhlavuosi rohkaisee Liikasen mukaan menemään juurille.

– Lutherin mittava henkinen ja kirjallinen perintö jälkipolville on aarre, johon kannattaa tutustua.

Liikanen painottaa, että uskonpuhdistuksen ydin on Jumalan armo.

– Meistä ei ole aina kaukana se ajatus, että usko perustuisi omiin tekoihimme. Se on kuitenkin yksinomaan Jumalan armon varassa.

Teksti ja kuva: Hannu Niskasaari

Julkaistu Päivämiehessä 15.3.2017

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi