Perjantai 13.12.2019
"
Me emme käänny sinun luotasi pois. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi. Ps. 80:19

SRK:n uusi lapsi- ja perhetyön asiantuntija Juha Luokkala: Jumala on johtanut perheemme elämää

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 5.6.2017 06:13 | Päivämies


Tuskin arvasi 15-vuotias Luokkalan Juha omalla rippileirillään vuonna 2000, millainen polku hänelle SRK:n rippikoulutyön parissa vielä avautuisi. Oman rippikoulunsa jälkeen Juha on ehtinyt toimia rippikoululeireillä niin isosen, opettajan kuin papinkin roolissa.
Nyt, 16 vuotta myöhemmin, rippikoulutyöstä on tullut Juhan leipätyö. Juha aloitti helmikuussa SRK:n lapsi- ja perhetyön asiantuntijana, jossa hänen vastuualueenaan on rippikoulutyö.

Opinnot veivät Joensuuhun

Juha syntyi Lohjalla vuonna 1985. Myöhemmin perhe muutti Ilomantsin kautta Ouluun ja sieltä Kempeleeseen, jossa Juha vietti nuoruutensa. Lukioaikana syntynyt ajatus teologian opinnoista vei nuoren miehen opiskelemaan Joensuuhun.

Opiskeluaikana Juha mietti, onko ala hänelle oikea.
– Teologian opiskelun aihepiirit kulkevat usein kaukana käytännöllisyydestä. Käytännöllisenä miehenä se ei tuntunut aina mielenkiintoiselta. Pohdin myös, sovellunko papin työhön. Seurakuntaharjoittelujakson aikana vahvistui kuitenkin ajatus, että olen oikealla alalla.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Juha alkoi seurustella tulevan vaimonsa Anun kanssa. Vuoden seurustelun jälkeen Juha ja Anu solmivat avioliiton, ja ensimmäinen yhteinen koti löytyi Oulusta. Anun valmistuttua diakonissaksi Luokkalat muuttivat Joensuuhun ja Juha jatkoi teologian opintojaan.

Yrittäjästä seurakuntapastoriksi

Parin Joensuussa vietetyn vuoden jälkeen Luokkalat muuttivat Kuopioon. Juha perusti siskonsa miehen kanssa rakennusalan yrityksen ja suoritti teologian opintoja työn ohessa.

Idea rakennusalan yrityksen perustamiseen syntyi käytännön sanelemana.
– Uudella paikkakunnalla on vaikea saada töitä, joten aloimme itse niitä järjestelemään, Juha kertoo.

Vuonna 2013 Juha siirtyi hoitamaan yritystoimintaa Oulun seudulle. Perheen uusi koti löytyi Tyrnävän Murrosta, jossa he asuvat edelleen.

Yritystoiminta jäi taka-alalle, kun Juha aloitti seurakuntapastorina Nivalassa. Työmatka Tyrnävältä Nivalaan oli pitkä, 155 kilometriä suuntaansa. Matka kuitenkin lyheni puolella, kun Juha sai seurakuntapastorin viran Siikalatvan seurakunnasta kesäkuussa 2015.

Kun Päivämiehessä ilmoitettiin SRK:lle avautuvasta lapsi- ja perhetyön asiantuntijan paikasta, päätti Juha hakea tehtävää.

– Tykkäsin seurakuntatyöstä, mutta pitkien työmatkojen ja viikonloppupainotteisen työn luonteen vuoksi minun oli pienten lasten isänä vakavasti harkittava työn hakemista lähempää kotoa.

Mieluinen uusi työpaikka

Juha tuli valituksi tehtävään yhdentoista hakijan joukosta. Hän aloitti työt SRK:lla helmikuussa. Työsuhde oli aluksi osa-aikainen, sillä Juha jatkoi samaan aikaan Siikalatvan kirkkoherran viransijaisuuden hoitamista.

Huhtikuun alusta Juha on toiminut SRK:lla kokoaikaisesti. Hän kertoo sopeutuneensa uuteen työpaikkaansa hyvin. Työn monipuolisuus on yllättänyt hänet positiivisesti.

Lapsi- ja perhetyön asiantuntijana Juha vastaa muun muassa SRK:n järjestörippikoulujen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä rippikoulujen henkilökunnan rekrytoimisesta ja koulutuksesta. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyömuotojen tukeminen sekä osallistuminen perhe- ja diakoniatyön suunnitteluun ja toteutukseen.

– Usein on puhutellut se, miten innokkaasti ja ahkerasti kristillisyyden työtä tehdään Jumalan lasten keskuudessa. Erityinen kiitollisuuden aihe on se, että saan olla tässä työssä mukana.

Vanhalla maatilalla riittää puuhaa

Juha ja Anu elävät lastensa kanssa tavallista perhe-elämää Tyrnävän Murrossa, vanhalla maatilalla. Perheeseen kuuluu viisi lasta: Leevi, Elmeri, Artturi, Elina ja Eerik.

Anu työskentelee tällä hetkellä Oulujoen seurakunnassa. Kesäkuun alussa hän jää äitiyslomalle, sillä perheen kuudennen lapsen on määrä syntyä elokuun alussa.

– Jumala on johtanut perheemme elämää. Kaikki on mennyt paremmin kuin olemme osanneet kuvitellakaan, sanoo Juha.

Vapaa-ajalla Juha harrastaa metsästystä ja käy poikiensa kanssa jänisjahdissa.

– Näin metsästyskauden loputtua kasvatan kavereiden kanssa fasaaneja, joita tänäkin kesänä haudomme hautomakoneessa useita satoja.

Teksti: M.S.

Julkaistu Päivämiehessä 31.5.2017

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi