Keskiviikko 21.11.2018
"
Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. 1 Tess. 5:2,6

SRK:n johtokunnan uusi puheenjohtaja Matti Taskila: Haluan edistää avoimuutta

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 1.7.2017 19:01 | Hanna Kallunki


SRK:n johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tänään Matti Taskila, 61. Hän pitää johtokunnan ydintehtävinä evankeliumin työn eteenpäin viemistä ja kristillisyyden yhtenäisyyden vaalimista. Puheenjohtajana Taskila haluaa edistää avoimuutta.
– Tällä hetkellä tunne on vähän sekava, tunteet ovat pinnassa. En uskaltanut kieltäytyä tehtävästä, koin sen luottamuksena, hän kertoo heti valinnan jälkeen.
 
Tehtävä ei kuitenkaan tullut hänelle yllätyksenä, mahdollinen puheenjohtajuus oli ollut mietittävänä jonkin aikaa.
 
– Vaimon kanssa olen jakanut tätä asiaa.
 
Julkisuus haastaa
 
Hän kertoo saaneensa johtokunnalta evästykseksi, että puheenjohtajan tehtävässä peruslähtökohtana on toimia kristillisyyden työn eteen. Taskila on varautunut siihen, että puheenjohtajana hän edustaa SRK:ta ulospäin.
 
– Olen ollut varapuheenjohtajana ja oman työni kautta ollut julkisuudessa. En pelkää julkisuutta, mutta se haastaa, haluaisin esiintyä vastuullisesti.
 
Taskila on kannuslainen emeritusrehtori, ja hän on ollut SRK:n johtokunnan jäsenenä vuodesta 2004. Hän on myös toiminut kirkolliskokousedustajana vuodesta 2016 alkaen.
 
Jämäkkä ja lempeä johtaja
 
Johtajana Taskila haluaa toimia tiimityössä ja kertoo, että työelämässä häntä on kuvattu jämäkäksi ja lempeäksi. Kysymystä siitä, onko puheenjohtaja hengellinen johtaja, hän pitää vaikeana.
 
– Ajattelen niin yksinkertaisesti, että kun Jeesus otti uskomisen esikuvaksi lapsen, siinä on meille esikuva, hän toteaa.
 
Myös tehtävän sitovuuteen Taskila on valmistautunut.
 
– Jos on ajatellut pitää vapaapäivän, aamulla yksi puhelinsoitto voi muuttaa koko suunnitelman. Riippuvuus on tehtävään kuuluva asia.
 
Avoimuus ja rehellisyys tärkeää
 
Viime vuosina SRK:n hallintoelinten miesvaltaisuus on herättänyt keskustelua eri yhteyksissä. Mitä uusi puheenjohtaja ajattelee tästä asiasta?
 
– Johtokunnan jäsenen tehtävä on aika pitkälle rinnastettavissa puhujan tehtäviin. Näen, että siinä mielessä on eduksi, jos johtokunnan jäsen on kokenut puhujaveli, hän kertoo.
 
Taskila kertoo kuulleensa arvioita, että SRK:n julkisuuskuvaa ei pidetä kovin hyvänä. Hän näkee, että sitä voidaan parantaa avoimuudella ja rehellisyydellä.
 
– Iloitsen siitä, että viestintä on kehittynyt koko ajan, ja sitä tehdään ammattimaisesti, sydämellä ja kutsumuksella.
 
Haastattelun lopuksi hän kertoo, että vaimon tuki on hänelle tärkeää uudessa tehtävässä.
 
– Keskustelemme paljon, hän kannustaa minua. Samoin lapset ja lastenlapset. Myös matkaystävät kantavat ottamalla yhteyttä ja rukoilemalla. Näin koen ja uskon, hän sanoo.

Kuva: Suviseurojen kuvapalvelu / Torsti Vuorma

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi