Sunnuntai 18.11.2018
"
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee." Matt. 24:36-37

Kun sota tuli lähelle

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 5.12.2017 06:14 | Heli Säkkinen


– Olimme jatkosodan loppuvaiheessa evakossa isossa maalaistalossa ystävällisen isäntäväen luona. Evakkojen jakamisessa perheisiin oli outoja piirteitä: meidät jaettiin kuin huutokaupan eläimet, muistelee Lea Pietilä yli seitsemänkymmenen vuoden takaisia kokemuksiaan.
13-vuotias Lea asui äitinsä ja pikkuveljensä kanssa varakkaan evakkokodin isossa, valoisassa salissa.

– Salissa oli suuri fiikuspalmu, joka asetettiin huoneen keskelle, ja jokainen saliin majoitetusta neljästä perheestä sai oman nurkkauksensa.

Oma koti Lappeella, Saimaan kanavan kupeessa, oli pitänyt jättää juhannuksen 1944 alla, kun sota oli tullut liian lähelle.
 
Paketteja, piimää ja talkkunajauhoja

Evakkolapsikatraan vanhimpana Lea oli välillä talonväen puolella piikana.

– Kävin kaupalla talonväen asioilla. Kerran vein kauppiaalle jonkun paketin. Hän vei minut saliin, ja minulle tuotiin kauniilla, kiiltävällä tarjottimella mehua ja pikkuleipiä. Palatessani vein isäntäväelle toisen paketin. Lieneekö ollut jotain mustanpörssin hommaa, tiedä häntä.

Talonväki söi eri huoneessa ja eri ruokaa kuin työväki ja evakot. Tavallisin ruoka oli piimää ja talkkunajauhoja, jotka sekoitettiin keskenään lautasella.
 
Tirkistysreiän ääreltä härkävaunuun

Oli Lea ollut evakossa aiemminkin, 8-vuotiaana.

– Talvella Saimaan kanava oli kuin valkoinen nauha maisemassa. Sitä seuraten viholliskoneet menivät talvisodan alettua Lappeenrantaa pommittamaan. Sulatimme veljen kanssa pimennetyn eteisen ikkunan jääpintaan tirkistysreiän ja näimme, kun koneet lensivät yli. Kohta alkoi kuulua pommitusäänet ja maa jytistä. Kanavan suulla taivaanranta loimotti.

Heti uudenvuoden jälkeen alkoi ensimmäinen evakkomatka.

– Meidät vietiin vankilan kapearaidejunalla isomman rautatien varteen. Sieltä noustiin ”härkävaunuun”, jossa oli pikkuikkunat, mutta ei lämmityksiä tai istumapaikkoja.

Lean veli on muistellut, kuinka pieniä poikia nostettiin junanvaunun verkoista tehdyille tavarahyllyille lepäämään täydessä junassa.
 
Lapset kotirintamalla

Välirauhan aikana Lean perhe muutti Karvialle isän työkomennuksen perässä. Sieltä isä joutui lähtemään jatkosotaan. Sinä kesänä Lea poimi veljensä ja äitinsä kanssa juolukoita neljän pennin litrahintaan.

– Ei niitä kerätty niiden muutaman kymmenen pennin takia, vaan siksi, kun niistä tehtiin Chymoksen tehtaalla mehua ja vietiin rintamalle.

Vuonna 1942, kun Lea oli taas Lappeella, koululaiset osallistuivat mottitalkoisiin. He pinosivat halkoja, joita käytettiin armeijan ja kotirintaman tarpeisiin.
 
Tärkeänä pikkulottapuvussa

Lea meni 11-vuotiaana oppikouluun. Se tarkoitti sitä, että hän asui viikot kaupungissa. Myöhemmin Lean kummitäti Saimi oli Lean huoltaja kouluaikoina. Saimi toimi ilmatorjuntalottana ja ohjasi myös pikkulottatoimintaa, johon Leakin osallistui.

Lea sai pikkulottatoiminnasta oman lottapuvun ja sen rintaan pikkulottamerkin.

– Olimme sellaisia pieniä aloittelijoita. Meille pidettiin mukavia iltoja, joissa leikittiin urheilukentän lähellä mäntykankaalla, jossa oli – nyt jo harvinaistuneita – kylmänkukkia.

Toinen muistikuva pikkulotta-ajoilta liittyy puupohjakenkiin.

– Pikkulottaleikissä hyppäsin paksupohjaisissa kengissä nilkkani nurin. Sillä oli pitkään vaikea kävellä.

Lottatytöstä tuntui tärkeältä saada olla mukana suuressa pikkulottakokouksessa, jonka aikana osallistuttiin myös sankarihautajaisiin.
 
Oppikoulu tyhjästä

Lea Pietilällä on ollut yhteiskunnallisesti merkittävä rooli kotipaikkakunnallaan Kiimingissä. Hän oli perustamassa silloiseen kuntaan oppikoulua ja toimi tuon koulun ensimmäisenä rehtorina.

– Olihan se valtava haaste ja urakka aloittaa oppikoulu käytännössä tyhjästä.

Nuorta rehtoria arvostettiin 2 600 asukkaan kunnassa. Lea kulki välillä hyvinkin hämmentyneenä kylänraitilla ikääntyneiden, huivipäisten naisten niiatessa hänen edessään.
 
Purkkiruokakin pitää hengissä

Suomi on muuttunut Lean elämän aikana paljon.

– Sota-aikana oli paljon puutetta, mutta kansa oli yhtenäisempi. Ihmisillä oli ystävällinen ja lämmin suhde toisiinsa. Vaikka evakkomatkalla oli hankaliakin tilanteita, kansallisen yhteenkuuluvuuden tunne oli voimakas. Oltiin tyytyväisiä siihen vähäänkin mitä oli.

Tänään Lean elämässä tärkeintä on se, että hän saa olla uskomassa. Elämä ei ole aina mennyt helpoimman kautta: Lea menetti miehensä vähän yli kolmikymppisenä ja vanhemman tyttärensä 11 vuotta sitten.

Seuroilla on Lealle hyvin suuri merkitys. Hän iloitsee, että myös netin kautta voi kuunnella seuroja.
– Vaikka jotkut sanovat, että nettiseurat on kuin purkkiruokaa, niin minä ajattelen, että purkkiruuallakin pysyy hengissä.
 
 
PIKKULOTAT ELI LOTTATYTÖT
  • Toiminnan tarkoitus oli opettaa tyttöjä rakastamaan kotia, uskontoa ja isämaata sekä kunnioittamaan vanhempia.
  • Toiminta koostui laulun, leikkien, voimistelun ja urheilun lisäksi ompelusta, ruoanlaitosta ja ensiaputaitojen kehittämisestä.
  • Erilaiset retket ja leirit olivat suosittuja pikkulottien keskuudessa. Niillä saattoi tavata samanikäisiä pikkulottatovereita ympäri maata.
  • Kertomusten mukaan lottatytöt olivat luotettavia, innokkaita sekä käsittämättömän kestäviä pikkuapulaisia. Erityisesti vanhempi ikäryhmä vapautti varsinaisia lottia raskaampiin ja vaarallisempiin, esimerkiksi lääkintä-, muonitus- ja varusteiden valmistustehtäviin.
  • Lottatytöt hoitivat sankarivainajien arkkujen kukittamisen ja myöhemmin hautojen ylläpidon. Joskus vanhemmat pikkulotat toimivat ilmavalvontatehtävissä.
Lue haastattelu kokonaisuudessaan 29.11.2017 ilmestyneen Päivämiehen Suomi 100 -liitteestä.

Lisää aiheesta:

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi