Torstai 21.6.2018
"
Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut! Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää. Ps. 119:176, 94

Outo tyyppi ehdotti seuroja Togossa

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 22.2.2018 07:00 | Päivämies


Olen kasvanut ilman vanhempiani. Isäni läksi kotoa, kun olin noin puolivuotias. Äitini kuoli, kun olin viisi vuotta. Nyt olen 23-vuotias opiskelija, Mohamed Moustapha nimeltäni ja kotoisin Togon pääkaupungista Lomésta, Afrikasta.
Kerron lapsuudestani ja nuoruudestani ja siitä, mitä tapahtui, kun asiakkaani antoi minulle kunnon juomarahan sijasta käyntikorttinsa.

Äitini kuoleman jälkeen Togon pohjoisosassa asuva isoäitini otti minut hoitoonsa, kunnes alakoulun jälkeen tätini adoptoi minut perheeseensä Loméen. Näin minulla oli paremmat mahdollisuudet saada hyvä koulutus.

Tätini kustansi yläkouluni ja lukioni, mutta yliopisto-opintoihin varat eivät riittäneet, sillä hänellä oli huolehdittavanaan viisi omaa lasta. Niinpä opiskelujeni alussa tein ravintolassa iltavuoroa tarjoilijana.

Opinnoistani ei tullut mitään, sillä olin päivällä aina liian väsynyt. Koitin korjata tilanteen vaihtamalla työpaikkani hotelliin, mutta se johtikin opintojeni lopettamiseen. Työ vei käytännössä kaiken aikani.

Vaikka isäni on muslimi, äitini, joka oli katolinen, tahtoi, että saisin kristillisen kasvatuksen. Niinpä tapanani oli käydä sunnuntaisin messussa. Se tuntui kuitenkin oudolta, sillä kirkossakäynnillä ei ollut elämäämme vaikutusta. Kun astuimme kirkosta ulos, unohdimme kuulemamme: kyse oli vain ulkoisesta tavasta.

Lähdin etsimään muuta. Osallistuin toisen seurakunnan toimintaan, joka keskittyi taistelemaan pahaa vastaan. Siellä piti oppia tuntemaan sielunvihollinen. Sekin tuntui oudolta, sillä mielestäni olisi pitänyt oppia enemminkin Jeesuksen opetuksia.

Vaihdoin taas kirkkoa. Kolmannessa paikassa jumalanpalvelus oli hurjan meluisaa ja voimakasta. Ajattelin, että jos Jumala on ystävämme, eikö hänelle pitäisi puhua ystävällisesti. Jäin senkin kirkon toiminnasta pois, mutta pidin silti kristillistä uskoa koko ajan tärkeänä. Niin oli, vaikka elin kuten ikäiseni tapaavat elää.

Hotelliin, jossa työskentelin, majoittui eräänä päivänä suomalainen mies. Koetimme työkaverini kanssa palvella häntä hyvin, ja kun vihjaisimme, että meille voisi antaa vähän tippiä, hän antoikin vain muutaman pikkukolikon. Ajattelimme, että onpa outo tyyppi. Paikallisetkin antavat setelirahoja, mutta tämä valkoinen vain pikkukolikoita.

Suomalaismies antoi minulle muutakin. Sain käyntikortin. En siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota, nakkasin sen vain johonkin vastaanottotiskin laatikkoon. En silloin tiennyt, että tuon kortin kautta saisin uuden elämän.

Muutaman kuukauden päästä eräänä lauantaina tuo käyntikortti sattui käteeni. Jostakin syystä ajattelin, että laitanpa sille suomalaiselle Whatsapp-viestin vain tervehtiäkseni häntä. Vaihdoimme päivän aikana muutaman lyhyen viestin.

Sitten suomalainen sanoi, että hän oli Facebookista huomannut, että huomenna sunnuntaina on Loméssa lähetysseurat. Hän kysyi, haluaisinko mennä tutustumaan kirkon sanomaan. Ehdotus sopi, ja sovimme, että eräs lomélainen hakee minut aamulla seuroihin.

Nuo seurat muuttivat elämäni. Sain rauhan, jota olin etsinyt.

Pian sen jälkeen, kun olin saanut parannuksen armon, työni päättyi hotellissa. Se harmitti, sillä työtä on todella vaikea saada.

Nyt ajattelen, että se olikin hyvä. Muuten olisi voinut olla vaikea sanoa työn kautta tutuille kavereille, että en enää lähdekään yökerhoihin tai muihin sellaisiin menoihin.

Koen, että kaiken mitä olen saanut, olen saanut lahjaksi.

Enoni kustansi lukioni ja yläkouluni sekä tarjoaa minulle asunnon ja ruoan. Hän on tehnyt paljon uhrauksia vuokseni.

Nyt ystäväni ovat auttaneet koulumaksuissa, jotta voin jatkaa opiskelujani. Ajattelen, että olen saanut vaatteeni lahjaksi ja sanon, että ihonikin on minulla vain lainassa. Mitään en kuolemassa saa mukaani.

Koska olen itse saanut niin paljon, haluan auttaa muita. Myös avustustyössä tarvitaan johtamista, jota siis opiskelen. Toivon, että omalla työlläni voisin antaa hymyn ja hyvän mielen toisillekin.

Olen löytänyt isäni monien mutkikkaiden vaiheiden jälkeen. Hän asuu toisessa maassa, Norsunluurannikolla. Isäni pahoitteli, että oli jättänyt äidin ja minut, ja pyysi, etten olisi hänelle vihainen. Vastasin, etten ole millään tavalla vihainen. Ei ole mitään syytä siihen.

Elämä on mennyt näin ja jos se olisi mennyt toisin, olisin itsekin toinen ihminen. Olisinko silloin löytänyt Jumalan valtakuntaa ja uskoa, jossa olen saanut rauhan itselleni?  

Teksti: Mikko Juvonen
Kuva: Satu Juvonen

Julkaistu Päivämiehessä 21.2.2018

Tunnisteet:


togo

Lisää aiheesta:

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorin-tajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi