Maanantai 24.9.2018
"
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps. 119:105

Outo tyyppi ehdotti seuroja Togossa

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 22.2.2018 07:00 | Päivämies


Olen kasvanut ilman vanhempiani. Isäni läksi kotoa, kun olin noin puolivuotias. Äitini kuoli, kun olin viisi vuotta. Nyt olen 23-vuotias opiskelija, Mohamed Moustapha nimeltäni ja kotoisin Togon pääkaupungista Lomésta, Afrikasta.
Kerron lapsuudestani ja nuoruudestani ja siitä, mitä tapahtui, kun asiakkaani antoi minulle kunnon juomarahan sijasta käyntikorttinsa.

Äitini kuoleman jälkeen Togon pohjoisosassa asuva isoäitini otti minut hoitoonsa, kunnes alakoulun jälkeen tätini adoptoi minut perheeseensä Loméen. Näin minulla oli paremmat mahdollisuudet saada hyvä koulutus.

Tätini kustansi yläkouluni ja lukioni, mutta yliopisto-opintoihin varat eivät riittäneet, sillä hänellä oli huolehdittavanaan viisi omaa lasta. Niinpä opiskelujeni alussa tein ravintolassa iltavuoroa tarjoilijana.

Opinnoistani ei tullut mitään, sillä olin päivällä aina liian väsynyt. Koitin korjata tilanteen vaihtamalla työpaikkani hotelliin, mutta se johtikin opintojeni lopettamiseen. Työ vei käytännössä kaiken aikani.

Vaikka isäni on muslimi, äitini, joka oli katolinen, tahtoi, että saisin kristillisen kasvatuksen. Niinpä tapanani oli käydä sunnuntaisin messussa. Se tuntui kuitenkin oudolta, sillä kirkossakäynnillä ei ollut elämäämme vaikutusta. Kun astuimme kirkosta ulos, unohdimme kuulemamme: kyse oli vain ulkoisesta tavasta.

Lähdin etsimään muuta. Osallistuin toisen seurakunnan toimintaan, joka keskittyi taistelemaan pahaa vastaan. Siellä piti oppia tuntemaan sielunvihollinen. Sekin tuntui oudolta, sillä mielestäni olisi pitänyt oppia enemminkin Jeesuksen opetuksia.

Vaihdoin taas kirkkoa. Kolmannessa paikassa jumalanpalvelus oli hurjan meluisaa ja voimakasta. Ajattelin, että jos Jumala on ystävämme, eikö hänelle pitäisi puhua ystävällisesti. Jäin senkin kirkon toiminnasta pois, mutta pidin silti kristillistä uskoa koko ajan tärkeänä. Niin oli, vaikka elin kuten ikäiseni tapaavat elää.

Hotelliin, jossa työskentelin, majoittui eräänä päivänä suomalainen mies. Koetimme työkaverini kanssa palvella häntä hyvin, ja kun vihjaisimme, että meille voisi antaa vähän tippiä, hän antoikin vain muutaman pikkukolikon. Ajattelimme, että onpa outo tyyppi. Paikallisetkin antavat setelirahoja, mutta tämä valkoinen vain pikkukolikoita.

Suomalaismies antoi minulle muutakin. Sain käyntikortin. En siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota, nakkasin sen vain johonkin vastaanottotiskin laatikkoon. En silloin tiennyt, että tuon kortin kautta saisin uuden elämän.

Muutaman kuukauden päästä eräänä lauantaina tuo käyntikortti sattui käteeni. Jostakin syystä ajattelin, että laitanpa sille suomalaiselle Whatsapp-viestin vain tervehtiäkseni häntä. Vaihdoimme päivän aikana muutaman lyhyen viestin.

Sitten suomalainen sanoi, että hän oli Facebookista huomannut, että huomenna sunnuntaina on Loméssa lähetysseurat. Hän kysyi, haluaisinko mennä tutustumaan kirkon sanomaan. Ehdotus sopi, ja sovimme, että eräs lomélainen hakee minut aamulla seuroihin.

Nuo seurat muuttivat elämäni. Sain rauhan, jota olin etsinyt.

Pian sen jälkeen, kun olin saanut parannuksen armon, työni päättyi hotellissa. Se harmitti, sillä työtä on todella vaikea saada.

Nyt ajattelen, että se olikin hyvä. Muuten olisi voinut olla vaikea sanoa työn kautta tutuille kavereille, että en enää lähdekään yökerhoihin tai muihin sellaisiin menoihin.

Koen, että kaiken mitä olen saanut, olen saanut lahjaksi.

Enoni kustansi lukioni ja yläkouluni sekä tarjoaa minulle asunnon ja ruoan. Hän on tehnyt paljon uhrauksia vuokseni.

Nyt ystäväni ovat auttaneet koulumaksuissa, jotta voin jatkaa opiskelujani. Ajattelen, että olen saanut vaatteeni lahjaksi ja sanon, että ihonikin on minulla vain lainassa. Mitään en kuolemassa saa mukaani.

Koska olen itse saanut niin paljon, haluan auttaa muita. Myös avustustyössä tarvitaan johtamista, jota siis opiskelen. Toivon, että omalla työlläni voisin antaa hymyn ja hyvän mielen toisillekin.

Olen löytänyt isäni monien mutkikkaiden vaiheiden jälkeen. Hän asuu toisessa maassa, Norsunluurannikolla. Isäni pahoitteli, että oli jättänyt äidin ja minut, ja pyysi, etten olisi hänelle vihainen. Vastasin, etten ole millään tavalla vihainen. Ei ole mitään syytä siihen.

Elämä on mennyt näin ja jos se olisi mennyt toisin, olisin itsekin toinen ihminen. Olisinko silloin löytänyt Jumalan valtakuntaa ja uskoa, jossa olen saanut rauhan itselleni?  

Teksti: Mikko Juvonen
Kuva: Satu Juvonen

Julkaistu Päivämiehessä 21.2.2018

Tunnisteet:


togo

Lisää aiheesta:

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi