Perjantai 15.11.2019
"
Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee. Ps. 46:6

Vaikea masennus opetti paljon

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 10.10.2019 09:07 | Päivämies-verkkolehti


– Masennuksesta toipuminen oli pitkä ja raskas prosessi, Aino Veteläinen kertoo.
Veteläinen muistelee, että oireet tulivat ja vaikeutuivat pikkuhiljaa vuosien myötä. Opiskeluaikana noin kymmenen vuotta sitten hänen oireensa alkoivat pahentua.

– Olin masentunut ja ahdistunut. Minulla oli myös itsetuhoisia ajatuksia, jotka kuuluvat usein vaikeaan masennukseen. Menin mielenterveystoimistoon hakemaan apua. 

– Itsetuhoisista ajatuksista kannattaa puhua. Koen, että sain osastohoidon aikana levähtää pahimmista ajatuksista. Se oli tavallaan turvapaikka.

Vaikeina aikoina uskominen ei ollut helppoa.

– Minulla oli kysymyksiä: Miksi tämmöinen elämäntilanne sallittiin? Missä olet, Jumala? Olen saanut kuitenkin säilyttää lapsenuskon. 

Sairauden kanssa kamppailu kesti kaikkiaan noin yhdeksän vuotta. Välillä oli parempia aikoja, jolloin Veteläinen sai tehtyä sairaanhoitajaopintonsa loppuun ja oli myös työelämässä. 

Lue Veteläisen haastattelu kokonaan 9.10. ilmestyneestä Päivämiehestä. 

Teksti: Maria Nieminen
Kuva: Samppa Veteläinen

Tunnisteet:


mielenterveys masennus

Lisää aiheesta:

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi