Perjantai 15.11.2019
"
Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee. Ps. 46:6

SRK:n historian kolmas osa valmistui: 1960- ja 1970-luvuilla elettiin monenlaisten myrskyjen keskellä

Usko ja elämä - Puhutaan maasta ja taivaasta 24.10.2019 06:41 | Hanna Kallunki


Ari-Pekka Palola on helpottunut, vaativa työ on takanapäin. Hänen tutkimuksensa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) historiasta vuosilta 1962–1980 on valmistunut. Palola vietti tutkimustyönsä aikana lukuisia tunteja SRK:n arkistossa. Kuvassa on tarkasteltavana vanha Päivämiehen vuosikerta. 
Tutkimus on nimeltään Myrskyjen keskellä, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen historia 3. Se on jatkoa kahdelle ensimmäiselle osalle, jotka käsittelevät SRK:n aiempia vaiheita. Myös ne ovat filosofian tohtori Palolan tekemiä.
 
Palola kertoo projektin olleen työläs mutta mielenkiintoinen.
 
– Aineistoa oli paljon enemmän kuin edellisissä tutkimuksissa, koska SRK:n toiminta laajeni ja monipuolistui nopeasti. Arkistolähteiden lisäksi käytettävissä oli entisten työntekijöiden ja vastuunkantajien haastatteluja.
 
Sisällöllisesti tutkimus oli Palolan mielestä haastava, koska käsiteltävänä oli 1970-luvun vaikea hoitokokousaika.
 
– Siihen liittyvään aineistoon perehtyminen ja sen prosessoiminen oli henkisesti raskasta, hän toteaa.
 
Toiminta laajenee
 
Mieleenpainuvinta Palolan mielestä tutkimuksessa oli se, miten rinnakkain valtaisa kehitys ja erilaiset vaikeudet koko ajan kulkivat.
 
– Silloinkin kun hoitokokoukset olivat 1970-luvun lopulla laajimmillaan ja vanhoillislestadiolainen kristillisyys koki vastakkainasettelua yhteiskunnassa ja kirkon piirissä, sen toiminta kehittyi ja laajeni hurjaa vauhtia.
 
1970-luvulla lapsi- ja nuorisotyö otti merkittävän loikan, kun päiväkerho-, raamattuluokka- ja leirityö käynnistyi lähes yhtä aikaa. Julkaisutoiminta monipuolistui, ja lähetystyö kotimaassa ja Ruotsissa oli laajaa ja suunnitelmallista.
 
Aktiivista vaikuttamista
 
Tutkimusaineistosta ei tullut esille täysin uusia asioita, mutta yllättäviä piirteitäkin ilmeni.
 
Muun muassa erilaisia vaikutuspyrkimyksiä oli Palolan mukaan 1960–1970-luvuilla hämmästyttävän paljon. Esimerkiksi kirkon ja koulumaailman kielteiseksi koettuihin muutoksiin otettiin aktiivisesti kantaa, ja kehityksen suuntaan pyrittiin vaikuttamaan.
 
– Näistä asioista annettiin lukuisia julkilausumia, mutta päättäjiin pyrittiin vaikuttamaan myös henkilökohtaisilla kontakteilla aina ministereitä ja presidenttiä myöten, Palola sanoo.
 
Oppiharhoja ja väärinkäytöksiä
 
Hoitokokousilmiö sai Palolan mukaan alkunsa konkreettisista asioista, jotka liittyivät kyseisen ajan kehitykseen ja sen tuomiin muutoksiin ja asenteisiin yhteiskunnassa. Tällöin nousi myös huoli uskonystävien sieluntilasta. 
 
– Uskovaisten keskuudessa esiintyi 1970-luvun alussa maallistumisen seurauksena laajasti asioita, joista olisi nykypäivänkin näkökulmasta aihetta kantaa huolta ja keskustella. Pian kuitenkin SRK:n linjaukset erityisesti televisioon ja musiikkikysymyksiin liittyen paisuttivat ”hoidettavien” asioiden määrän moninkertaiseksi, hän kertoo.
 
Hoitokokousilmiö lähti laajenemaan, kun 1970-luvun puolivälin jälkeen alettiin puhua erilaisista ”hengistä” ja vaatia niistä parannusta.
 
Samanaikaisesti alkoi esiintyä myös muita oppiharhoja. Esimerkiksi niin sanottuun Kristuksen kirkkolakiin (Matt. 18: 15–18) vedoten ihmisiltä vaadittiin julkista ripittäytymistä. Ilmeni myös harhakäsitystä, että SRK:n tai rauhanyhdistyksen johtokunta muodostaisi maan päällä eräänlaisen hengellisen johtoryhmän, ”Jumalan huoneen hallituksen”. 
 
– Kun syksyllä 1979 hoitokokouksissa vaadittiin ihmisiä tekemään parannusta kososlaisesta hengestä ja määriteltiin se niin väljästi, että kaikki mahdolliset lankeemukset sopivat sen hedelmiksi, oltiin vaikeassa tilanteessa.
 
1970-luvun lopulla monet vastuunkantajat havahtuivat näkemään toiminnan vääränä ja kristillisyyden opetukselle vieraana. Hoitokokoukset loppuivat pian sen jälkeen, kun moni oppiharhoja kannattanut sai 1970-luvun lopussa parannuksen armon erehdyksistään.
 
Näistä oppiharhoista ja väärinkäytöksistä SRK esitti pahoittelunsa vuonna 2011 julkaistussa kannanilmaisussa.
 
Erityyppisiä tilaisuuksia
 
Palolan mukaan ihmisten kokemukset hoitokokouksista vaihtelivat.
 
– Samastakin kokouksesta saattaa ihmisillä olla hyvin erilaisia kokemuksia riippuen siitä, missä asemassa he ovat itse olleet. Henkilö, joka on siinä saanut asiansa korjattua, on voinut kokea siunauksellisena sellaisenkin kokouksen, jossa toinen on traumatisoitunut pahasti, kun häntä on kohdeltu epäasiallisella tavalla.
 
Yleistyksiä on Palolan mukaan varottava senkin vuoksi, että hoitokokoukset saattoivat eri paikkakunnilla olla hyvinkin erityyppisiä riippuen niiden ajankohdista, käsitellyistä asioista ja hoitajina olleista henkilöistä.
 
Palola kertoo, että tutkimusaineistosta ei selviä, ketkä 1970-luvun hoitokokouksissa toimivat vetäjinä.
 
– Voitto Savela on vuonna 1989 tehnyt hoitokokouksista laajan esityksen, jonka hän on lukenut puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen alustuksena ja joka on julkaistu SRK:n vuosikirjassa. Voitto on siinä luetellut henkilöt, jotka osallistuivat eniten hoitokokouksiin SRK:n edustajina.
 
Palola on tutkimuksessaan toistanut Savelan esittämät tiedot.
 
Yhdenmukaisuuspyrkimykset voimistivat hoitokokousilmiötä
 
Eräs tutkimusaikaa leimaava piirre oli se, että uskovaisille pyrittiin luomaan yhteisiä toimintamalleja siihen, miten sopimattomina pidettyihin asioihin tuli suhtautua.
 
– Kaikkien odotettiin toimivan yhteisen mallin mukaisesti, omakohtaiselle harkinnalle ei jätetty tilaa. Hankalimpien tilanteiden osalta pyrittiin hankkimaan uskovaisille kollektiivisia poikkeuslupia työ- ja kouluelämässä, Palola kertoo.
 
Nämä yhdenmukaisuuspyrkimykset olivat Palolan mukaan yksi keskeinen syy siihen, miksi hoitokokouksista tuli niin laaja ilmiö. Niiden taustalla voi nähdä pyrkimyksen luoda ”puhdasta seurakuntaa”.
 
 – Hoitokokousten loppuminen edellytti osaltaan sen tosiasian tunnustamista, ettei kaikkiin tilanteisiin voi luoda yleispäteviä sääntöjä, vaan uskovaiset joutuvat tekemään monet ratkaisunsa omantuntonsa perusteella tilannekohtaisesti, Palola toteaa.
 
1970-luvun mittaan oli myös ilmennyt pyrkimyksiä eristäytyä yhteiskunnasta sen maallistumiskehityksen vuoksi. Tämäkin pyrkimys laantui, kun hoitokokousaika päättyi.
 
Eettisiä kysymyksiä

Palola joutui pohtimaan tutkimusta tehdessään myös eettisiä kysymyksiä. Keskeinen kysymys oli hoitokokouksiin liittyvän materiaalin käsittely.
 
– Eettisistä syistä olen käyttänyt sitä vain yleisellä tasolla, nimiä ja konkreettisia asioita mainitsematta. Joitakin esimerkkejä olen tästä aineistosta poiminut tekstiin mutta siten, ettei niistä voi tunnistaa henkilöitä ja konkreettisia asioita.
 
Nimeltä on mainittu vain sellaisia henkilöitä, joiden toiminta on ollut julkista ja yleisesti tunnettua.
 
– Lisäksi kyse on niin merkittävistä asioista, että niiden käsittely SRK:n historiassa on ollut välttämätöntä, Palola sanoo.
 
Näitäkin henkilöitä Palola on pyrkinyt kuvaamaan hienovaraisesti ja vain siinä laajuudessa kuin se on ollut tarpeellista.
 
Tavoitteena neutraali kuvaus
 
Palolan tutkimus julkistetaan tulevana sunnuntaina. Millaisin ajatuksin tutkija valmistautuu julkistamiseen?
 
– Sanoin jo työhön ryhtyessäni, että kirjan vastaanotto tulee varmasti olemaan hyvin moninaista. Jotkut tulevat pahastumaan siitä, että hoitokokouksia yleensä käsitellään ja vieläpä kriittisesti. Toiset taas tulevat katsomaan, että kirja antaa hoitokokouksista liian myönteisen kuvan, kun niitä ei kuvata yksinomaan kielteisessä valossa eikä kärjekkäimpiä tapahtumia nosteta esille.
 
Vastaavanlaisia ristiriitoja Palola arvelee syntyvän myös esimerkiksi siitä, miten SRK:n erilaisia kannanottoja on tuotu esille.
 
– Toivon kuitenkin, että valtaosa lukijoista pystyisi suhtautumaan kirjaan neutraalisti, kun tarkoituksena on ollut kuvata tapahtuneita tosiasioita mahdollisimman rehellisesti.
 
Tärkeää ottaa opiksi
 
Palolan mukaan SRK:n tuolloisesta toiminnasta kannattaa ottaa opiksi.
 
– Kristillisyyden vastuutehtävissä toimivilla henkilöillä on tarpeen olla riittävän laaja opillisten asioiden tuntemus, jotta he osaavat reagoida ajoissa mahdollisiin oppiharhoihin. Kukaan ei ole erehtymätön, joten vallan ja vastuun kertymistä yhdelle henkilölle on aina syytä varoa.
 
On hyvä huomioida, että Palola on selvittänyt tutkimuksessaan nimenomaan SRK:n historiaa, joten se ei ole kokonaisselvitys vanhoillislestadiolaisuuden tilanteesta tutkimusaikana. Vaikka tuolloin elettiin vaikeita aikoja, moni iloitsi Jumalan armon osallisuudesta.
 
Yksi asia tutkimusaineistossa teki Palolaan suuren vaikutuksen.
 
– Tutkimuksessa tulee selvästi esille, miten paljon aikaa, voimavaroja ja myös varoja kristityt ovat menneinä vuosikymmeninä olleet valmiita käyttämään kristillisyyden työhön. Tämä osoittaa, miten tärkeäksi työ on koettu, Palola sanoo.
 

Lisää aiheesta:

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi