Sunnuntai 21.7.2019
"
Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." Luuk. 5:10

Suviseurat kiinnostavat mediaa

Uutiset 4.6.2015 15:32 | Päivämies-verkkolehti


Suviseuravalmistelut ovat herättäneet kiinnostusta ja saaneet palstatilaa erityisesti Vaasan seudun medioissa. Ruotsinkielinen Yle Fem kuvaa suviseuroista dokumenttia. Hufvudstadsbladetin toimittaja Jeanette Östman haastattelee oheisessa kuvassa järjestelyosaston puheenjohtajaa Mikko Uljasta
Suviseuravalmisteluissa on pysytty aikataulussa toukokuisen myrskyn aiheuttamasta lisätyöstä huolimatta. Kenttätoimikunnan puheenjohtaja Jorma Lamminmäki kertoo kentän olevan sateista johtuen märkä mutta kulkukelpoinen. Hän luottaa säiden vielä muuttuvan:

– Olemme Vaasassa, Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa. Kesäkuuksi luvatut aurinkoiset ilmat kuivattavat kentän. 

Suviseurojen internetsivuilta löytyy monenlaista hyödyllistä tietoa seuroista. Sivuilla on ollut päivittäin 1 000–1 400 kävijää.
 

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi