Tiistai 15.10.2019
"
Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi. Jes. 44:22

Kenttäpiispa: Puolustusvoimissa ymmärretään sotilaspappien merkitys

Uutiset 4.6.2015 17:00 | Pekka Aittakumpu


Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati järjestettiin tänään Oulussa teemalla ”Puolustusvoimat – valmiutta ja puolustuskykyä koko Suomessa”. Paraatissa kenttähartauden pitänyt kenttäpiispa Pekka Särkiö kertoo, että puolustusvoimissa suhtaudutaan erittäin myönteisesti evankelis-luterilaisen kirkon työhön.
Juhlapäivän paraatiin osallistui noin 1 200 henkilöä ja 90 ajoneuvoa. Joukkoja oli kaikista puolustushaaroista, Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä.

Moottoroidut osat marssivat ensimmäistä kertaa niin sanotussa taisteluosastokokoonpanossa. Paraatin vastaanotti kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa.

– Lippujuhlan päivä on erinomainen mahdollisuus kiittää myös veteraanisukupolvea, joka turvasi maamme vapauden ja loi yhteiskuntamme hyvinvoinnin perustan. Veteraanisukupolvi on näyttänyt maailmalle, mihin yksituumainen kansa pystyy, jos se luottaa itseensä, Honkamaa sanoi puheessaan paraatikatselmuksessa.

Paraatipäivänä saattoi tutustua ohjusveneeseen ja kalustonäyttelyyn sekä seurata taitolento- ja toimintanäytöksiä. Oulussa nähtiin myös uusi Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunu, joita on ostettu Hollannista.

Kenttäpiispa johtaa hengellistä työtä

Puolustusvoimissa suhtaudutaan erittäin myönteisesti evankelis-luterilaisen kirkon työhön, kertoo kenttäpiispa Pekka Särkiö, joka piti lippujuhlan päivän paraatissa kenttähartauden.

– Yleensä sotilaat ovat perinteisten arvojen kannattajia ja ymmärtävät sotilaspappien työn merkityksen, Särkiö jatkaa.



Kenttäpiispa johtaa puolustusvoimien hengellistä työtä. Särkiö on toiminut tehtävässä vuodesta 2012.

Varusmiehetkin suhtautuvat myönteisesti

Varusmiehistä 85 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, kun luku koko väestön osalta on noin 74 prosenttia.

– Varusmiehet ovat yleensä neutraalin avoimesti tai positiivisesti kirkkoon suhtautuvia. Paljon riippuu sotilaspapin persoonasta ja tavasta ottaa nuorten kysymykset ja persoona huomioon, Särkiö kertoo.

Sotilaspappien pitämät oppitunnit eivät sisällä julistusta. Sen sijaan sotilasjumalanpalvelukset ja hartaudet ovat sisällöltään kristillisiä.

– Huhtikuussa annetut uudet ohjeet sotilaspappien oppitunneista ja hartauksista eivät tuo suuria muutoksia; tärkein ero entiseen on, ettei ketään voi velvoittaa omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen, Särkiö kertoo.

Uudistuksen vuoksi jumalanpalveluksille järjestetään vaihtoehtoinen tilaisuus ilman uskonnonharjoitusta.
 
Lue lippujuhlan päivän tapahtumista ja kenttäpiispan ajatuksista lisää ensi viikon Päivämiehestä.

Kuvat: Puolustusvoimat

Lisää aiheesta:

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi