Keskiviikko 18.9.2019
"
Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. 1 Joh. 4:7

Selvitys: Suomen kehitysyhteistyö tuloksellista

Uutiset 5.6.2015 09:52 | Päivämies-verkkolehti
Eilen julkaistiin taloustieteen tohtori Ritva Reinikan selvitys, jossa todetaan, että Suomen kehitysyhteistyö on hyvää keskitasoa ja tuottaa tuloksia kehitysmaissa. Selvityksen mukaan tuloksellisimmiksi osoittautuvat humanitaariseen apuun keskittyvät järjestöt. Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyön tekijä ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.
Ulkoministeriö tilasi arvioinnin eduskunnan pyynnöstä viime syksynä.

– Toivon, että arvioni osaltaan auttaa uudistamaan Suomen kehitysyhteistyötä entistä vaikuttavammaksi ja tuloksellisemmaksi ja toisaalta tunnistamaan ne asiat, joista Suomen ja kaikkien suomalaisten kannattaa olla ylpeitä, Reinikka sanoo.

Arvioinnissa kiitetään Suomen kehitysyhteistyön tuloksellisuutta. Esimerkkinä mainitaan Suomen pitkäaikaiset yhteistyömaat Namibia ja Vietnam, jotka ovat luopumassa kokonaan kehitysavusta. Etiopiassa Suomen apu on tuonut puhtaan veden kolmelle miljoonalle ihmiselle.

Suomen kehitysyhteistyö laadukasta

Suomen kehitysyhteistyö on kansainvälisesti
kohtuullisen laadukasta ja tietyillä osa-alueilla jopa maailman huippua. Vahvuusalueita ovat vesihuolto, metsät, koulutus, sukupuolten tasa-arvo, naisten ja tyttöjen aseman parantaminen sekä vammaistyö. Suomi on pystynyt myös hyvin tukemaan kehitysmaiden omia instituutioita, hallinnon läpinäkyvyyttä ja kehittämistä.

Raportissa esitetään myös suosituksia yhteistyön parantamiseksi. Sen mukaan Suomi voi olla kansainvälisellä kentällä kokoaan suurempi toimija. Arviointi suositteleekin tarkempaa keskittymistä tiettyihin strategisesti valittuihin sektoreihin ja maihin. 

Arvioinnissa todetaan, että Suomi on luotettava toimija, joka korostaa yhteistyötä ja työskentelyä sovittujen periaatteiden mukaan. Reinikan raportti peräänkuuluttaa aiempaa laajempaa kehitysavun tuloksellisuuden arviointia ja vaikuttavuudesta tiedottamista.

Kirkon Ulkomaanapu huolissaan kehitysavun tulevaisuudesta

Vertailussa tuloksellisimmiksi osoittautuvat raportin mukaan humanitaariseen apuun keskittyvät järjestöt. Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyön tekijä ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.

Ulkomaanapu on huolissaan hallituksen suunnitelmista vähentää Suomen kehitysapua.

– Leikkaukset kansalaisjärjestöjen ja humanitaarisen avun osalta ovat enemmän kuin dramaattiset. Voi olla, että usean kansalaisjärjestön toiminta käy mahdottomaksi tai jopa kokonaan loppuu, toteaa Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.

– Mikäli kehitysavun budjettia todella leikataan jopa 45 prosenttia hallituksen kaavailemalla tavalla, on syytä huomata, että pitkäjänteisen kehitysyhteistyön lisäksi samalla leikataan myös hätäapua. Tämä tarkoittaa, että kykymme auttaa ihmisiä katastrofitilanteissa heikkenee rajusti, Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva toteaa.


 

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi