Sunnuntai 23.9.2018
"
Jeesus vastasi fariseuksille ja lainopettajille: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne." Mark. 7:9

Vanhoillislestadiolaisuus saa uuden laulukirjan

Uutiset 27.6.2015 14:59 | Pekka Aittakumpu


SRK:n vuosikokous kävi tänään Vaasa Arenassa laajan keskustelun SRK:n johtokunnan ehdotuksesta uudeksi Siionin laulut -kirjaksi. Kokoukseen osallistui 306 rauhanyhdistysten edustajaa.
Vuosikokous ehdotti joitakin muutoksia laulukirjaehdotuksen sanoituksiin ja sävelmiin sekä antoi laulukirjatoimikunnalle ja SRK:n työvaliokunnalle valtuudet toteuttaa muutosesitykset harkintansa mukaan. Ehdotus hyväksyttiin uudeksi laulukirjaksi, ja kirja päätettiin ottaa käyttöön vuoden 2016 aikana.

SRK:n kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola kertoi, että uudistuksen keskeisinä tavoitteina oli laulujen hienovarainen muokkaaminen nykykielen mukaiseksi, sanojen ja sävelmien yhteensovittaminen, käyttämättömien laulujen poistaminen ja uusien laulujen etsiminen sekä laulukirjan aihepiirijaon uudistaminen. Uudistuksessa myös poistettiin osa lauluista, jotka ovat myös kirkon virsikirjassa.

Uusi laulukirja sisältää 204 nykyisen laulukirjan laulua, 70 Siionin laulujen lisävihkon laulua ja 93 uutta laulua eli yhteensä 367 laulua. Useimpien vanhojen laulujen sanamuotoja on uudistettu, ja lisäksi 40 laulun sävelmä on vaihdettu.

Tehtävänä lohduttaa ja rohkaista

Uutta Siionin laulut -kirjaa on valmisteltu vuodesta 2008. Uudistustyössä on toiminut laulukirjatoimikunta, palautetyöryhmä ja konsultointiryhmä. Hankkeen aikana järjestettiin rauhanyhdistyksille kaksi palautekyselyä, joissa pyydettiin laulukohtaista perusteltua palautetta.

– Palautteella oli suuri merkitys. Se osoitti, mihin lauluihin ja mihin kohtiin lauluissa oli tarpeen kiinnittää huomiota, Ari-Pekka Palola kertoi.

Hän totesi, että laulujen tekstejä on uudistettu läpi laulukirjan historian.

– Uudistuksen periaatteina oli, että laulujen tehtävänä ja tarkoituksena on lohduttaa, virvoittaa ja rohkaista kristittyä uskonkilvoituksessa, luoda uskonyhteyttä uskovaisten välille ja kirkastaa ja rakentaa Jumalan valtakuntaa.

Vilkasta toimintaa rauhanyhdistyksissä

Kokouksen avannut SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen kertoi, että rauhanyhdistyksissä, joita oli vuoden 2014 lopussa 182, on toimittu vilkkaasti.

– Perustyö on ollut Jumalan sanan julistaminen, seurojen pitäminen. On saarnattu Jumalan valtakunnan evankeliumia ja kuultu Jumalan sanan terveellistä ja turvallista opetusta. Hyvin laajasti saarnat myös välittyvät nykyisin internetin kautta koteihin.

Juntunen totesi, että niin keskusyhdistyksen kuin rauhanyhdistysten parissa on hyvä pohtia, miten hyvälaatuiset ja hinnaltaan edulliset SRK:n lehdet saavuttaisivat jokaisen kodin.

– Lehdet tukevat kotien uskonelämää ja antavat tietoa ja ideoita muiden Siioneiden elämästä. Toisaalta niiden tuotto tukee merkittävästi lähetys- ja leirityötä.

Uusia jäseniä johtokuntaan

Vuosikokous hyväksyi SRK:n vuoden 2014 vuosikertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä vuoden 2016 toimintasuunnitelman ja talousarvion. SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara kertoi, että vuonna 2014 järjestettiin kotimaahan 774 lähetysseuratilaisuutta ja ulkomaille 96 lähetysmatkaa.

Tilinpäätöstä esitellessään SRK:n talouspäällikkö Senja Koivukangas kertoi, että SRK:n talous on tasapainossa. Julkaisut ovat SRK:n päätulonlähde.

SRK:n johtokunnan jäsenistä erovuorossa olivat Toivo Haataja, Aimo Helén, Pentti Rentola, Mikko Kinnunen, Valde Palola ja Pekka Vuonokari. Heistä Toivo Haataja, Aimo Helén ja Pentti Rentola käyttivät erovuoroisuutensa ja Mikko Kinnunen, Valde Palola ja Pekka Vuonokari valittiin uudelleen. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Ilmari Korhonen, Kalevi Niemikorpi ja Jussi Rentola. Julkaisujen toimitusneuvostossa erovuorossa olivat Timo Riihimäki ja Matti Taskila. Matti Taskila valittiin jatkamaan, ja uutena jäsenenä valittiin Marjaana Typpö.

SRK:n vuosikokouksesta ja laulukirjauudistuksesta kerrotaan laajemmin ensi viikolla 1.7. ilmestyvässä Päivämiehessä.

Kuva: Suviseurojen kuvapalvelu

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi