Torstai 17.10.2019
"
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa. Ps. 136:1

Seurat kokoavat oululaisia kesälläkin

Uutiset 9.7.2015 16:52 | Päivämies-verkkolehti


Oulun rauhanyhdistyksen toiminta vähenee kesäaikana. Lähdin keskiviikkoseuroihin ottamaan selvää, miltä arki-illan seuroissa näyttää heinäkuussa. Huomaan, että nuoria kokoontuu myös kesäkeskiviikkoisin seuroihin kuuntelemaan Jumalan sanaa ja tapaamaan kavereita.
Taas viime tipassa. Kävelen seurasaliin virren jo soidessa, ja heti totean odotukseni pieleen menneiksi: täällähän on väkeä! Kuvitelma opiskelijoiden lähdön myötä totaalisesti tyhjentyneistä penkkirivistöistä on syytä kumota, sillä näemmä nuorisoa riittää Oulussa myös kesällä.

Eroa normaaleihin keskiviikkoillan seuroihin ei juuri huomaa – edes pukeutumisesta. Vain harva seuravieras on rohkaistunut liikkeelle kesävaatetuksella, sillä helteiden sijaan ulkona vallitseva epävakaa sää on pakottanut ottamaan pitkät hihat mukaan.


Vaikka nuoria on koolla paljon, jää Oulun rauhanyhdistykselle kesäkeskiviikkoisin myös tyhjiä penkkejä.

Muuttumaton sanoma

Antti Kiuru aloittaa seurapuheensa. Hän lukee Pietarin 1. kirjeen ensimmäistä lukua. Puheessaan Kiuru pohtii uskovaisen asemaa maailmassa. Jokainen Jumalan lapsi on lähettiläs epäuskoisten ihmisten keskellä. Ympäriltä kuuluu paljon lasten ääniä – yllättävän moni perheellinenkin on lähtenyt arjen keskeltä seuroihin.

Seurojen sanoma ei hiljaisesta kesäajasta huolimatta ole muuttunut: syntien anteeksiantamuksen saa kuulla jokainen paikalle saapunut. Kiuru rohkaisee saarnansa loppupuolella, ettei niin suurta syntiä ole olemassa, etteikö sitä voisi evankeliumin voimalla laittaa pois.

Toiminta hiljenee kesäksi

Jutustelen puheen jälkeen vielä seuravieraiden kanssa ja kuulen, että rauhanyhdistyksen toiminta hiljenee kesän ajaksi. Lauantaiseuroja ei pidetä heinäkuussa, ja oheistoiminta, kuten kerhot ja ompeluseurat, on myös tauolla. Ero on toiminnassa mukanaoloon tottuneelle merkittävä.

Yhteinen tekeminen on muun toiminnan tauotessa monimuotoista: isoja seuroja järjestetään kolmena heinäkuun viikonloppuna eri puolilla Suomea. Lisäksi Kesäseuraradio on kuunneltavissa jokaisena päivänä heinäkuun 27. päivään asti.

Teksti: E.P.
Kuvat: Matias Haaraniemi

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi