Perjantai 22.11.2019
"
Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois. Ps. 90:5-6

​Pikkukoululaiset siunataan koulutielle

Uutiset 6.8.2015 06:26 | Päivämies-verkkolehti


Koulutiensä aloittavien siunaustilaisuus on perinne monessa seurakunnassa. Tilaisuuksia järjestetään ennen koulun alkamista, ensi sunnuntaina 9.8. tai ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana. Joissain seurakunnissa siunaus on järjestetty jo toukokuussa.
Uusien ekaluokkalaisten siunaustilaisuudessa kirkko saattaa lapsia ja heidän vanhempiaan uuteen elämänvaiheeseen.

Oulussa myös lauletaan kouluvirsiä

Myös muita koulun alkamiseen liittyviä tapahtumia järjestetään, esimerkiksi Oulussa Karjasillan kirkossa juhlistetaan koulujen alkua laulamalla perinteisiä kouluvirsiä. Sunnuntaina 9.8. klo 10 pidettävä kouluvirsien messu järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Tilaisuudessa kuullaan ja lauletaan kaikille tuttuja virsiä, kuten Totuuden henki (virsi 484), Suojelusenkeli ja Kun koulutyöni alkaa taas (virsi 485).

Tarkemmat tapahtumatiedot saa seurakuntien omilta verkkosivuilta tai kirkkoherranvirastosta.

Kuvituskuva: Päivi Peltoniemi

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi