Perjantai 22.2.2019
"
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Ps. 18:2

Luojan luomat ihmeet esillä pyhäkoulussa

Uutiset 29.8.2015 08:56 | Sirkka Lehto


Pyhäkouluikäiset lapset täyttivät Oulunsalon Kirkonkylän Rauhanyhdistyksen salissa etuosan. Jo muutaman vuoden ajan syksyn lapsi- ja nuorisotyön toiminta on aloitettu pitämällä seurojen alussa kaikkien alueiden yhteinen pyhäkoulu, johon osallistuvat kuunteluoppilaina myös aikuiset.
Pyhäkoulun piti 23. elokuuta Kankaan Vuokko. Hän puhui lapsille Jumalan luomistyön ihmeestä, pienestä lapsesta. Vuokolla oli mukanaan pieni nukke, jonka silmät avautuivat ja menivät kiinni. Hetken sitä ihmeteltyään hän kysyi lapsilta, kumpi on ihmeellisempää: se, että tällainen nukke pysyy vuodesta toiseen samanlaisena vai se, että lapset kasvavat.

Minä olen ihme

Psalmin 139 ja Siionin laulun 278, Ihmettelen Luojan töitä avulla pyhäkoulussa muistuteltiin lapsille, että Jumala on tehnyt kaikki lapset – ja koko maailman. Jokainen lapsi on Jumalan oma lapsi ja siksi tärkeä. "Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä" (Ps. 139:14).

Ilon aiheita

Yhdessä lasten kanssa mietittiin muitakin elämän ilon ja kiitoksen aiheita: koti, perhe, kaverit ja seurat. Suurimmaksi ilon aiheeksi nousi kuitenkin evankeliumi, jonka omistaminen on niin yksinkertaista, että se täytyy vain uskoa. Se on niin iso asia, että sen avulla me pääsemme taivaaseen.

Kuva: Voitto Pulkkinen

Tunnisteet:


pyhäkoulu

Lisää aiheesta:

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi