Keskiviikko 19.9.2018
"
Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Fil. 1:21

Yhteisvastuulahjoituksilla voimavaroja vapaaehtoistyöhön

Uutiset 10.11.2015 12:30 | Päivämies-verkkolehti

Suomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna 3 604 838,87 euroa. Varoilla laajennetaan Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoimintaa koko maahan ja autetaan lapsia kouluun Haitissa.
Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen toteaa, että jatkossa tarvitaan yhä enemmän vapaaehtoistyötä ja naapuriapua supistuvien julkisten palvelujen rinnalle. Vaikeuksissa olevien avun tarpeeseen ei muutoin kyetä vastaamaan. 
 
Pajusen mukaan Yhteisvastuukeräys on suurena suomalaisena vapaaehtoistapahtumana hieno esimerkki auttamisesta ja kansalaistoiminnasta.
 
– Kymmenet tuhannet vapaaehtoiset yhteisvastuukerääjät ovat jälleen osoittaneet, että lähimmäisenrakkaus elää syvällä meissä suomalaisissa. Hädässä olevaa lähimmäistä tulee auttaa, asuipa hän naapurissa tai kaukana kehitysmaissa.
 
Yhä useammalle tukea
 
Suomessa yhteisvastuuvaroin laajennetaan Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoimintaa koko maahan, jotta yhä useampi ihminen voisi saada tarvitsemaansa apua ja tukea. Keräysvaroilla tehostetaan myös uusien vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta. Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoimintaa koordinoi Kirkkopalvelut ry.
 
Haitiin Yhteisvastuun tuella rakennetaan tulevina vuosina uusia kouluja, joihin köyhimpienkin perheiden lapsilla on mahdollisuus päästä opiskelemaan. Koulut on suunniteltu kestämään maanjäristyksiä ja hirmumyrskyjä. Koulujen rakentamisen ohella Haitissa kehitetään koulujen hallintoa ja opetuksen laatua. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.
 

 Yhteen pulpettiin mahtuu istumaan neljä lasta. KUVA: MINNA ELO

Tuotto jaetaan

Keräystilitys luovutetaan tänään keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60 %), Kirkkopalvelujen hallinnoiman Suurella Sydämellä -vapaaehtoisverkoston (20 %), Kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien (10 %) sekä seurakuntien diakoniatyön (10 %) kesken.

Seurakuntakohtaiset keräystulokset löytyvät osoitteesta yhteisvastuu.fi.

Vuoden 2016 Yhteisvastuukeräys torjuu nuorten syrjäytymistä Suomessa ja Ugandassa. Keräys käynnistyy 7. helmikuuta 2016, ja sen esimiehenä toimii Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.
 
Kuvat: Kirkkopalvelujen kuva- ja logopankki

Lisää aiheesta:

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi