Maanantai 25.3.2019
"
Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. Ps. 25:15

Kirkollisveroprosentit pysyvät ennallaan, seurakuntien määrä vähenee

Uutiset 3.12.2015 13:40 | Päivämies-verkkolehti
Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan kirkollisveroprosentit pysyvät ensi vuonna valtaosassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista ennallaan. Vain 18 seurakuntataloutta eli itsenäistä seurakuntaa tai seurakuntayhtymää nostaa veroprosenttiaan.
 
Kirkollisveroprosentit vaihtelevat seurakunnasta riippuen yhden ja kahden prosenttiyksikön välillä. Korkeinta eli 2 prosentin kirkollisveroa maksetaan ensi vuonna yhteensä 11 seurakuntataloudessa.

Pienin veroprosentti on Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymien lisäksi Porvoon hiippakuntaan kuuluvissa Olaus Petrin seurakunnassa ja Saksalaisessa seurakunnassa.
 
Valtaosassa verotusta kiristävistä seurakunnista korotukset ovat 0,05-0,15 prosenttiyksikön suuruisia. Eniten veroprosenttiaan korottaa Tampereen hiippakuntaan kuuluva Jokioisten seurakunta, jossa kirkollisveroprosentti nousee 0,35 prosentilla.
 
Seurakuntien määrä laskee
 
Vuoden 2016 alussa lakkautetaan viisi seurakuntaa. Säkylän ja Köyliön seurakuntien yhdistymisen myötä syntyy myös yksi uusi seurakunta. Näin ollen seurakuntien kokonaismäärä on ensi vuonna 408.

Seurakuntatalouksia on vuodenvaihteen jälkeen yhteensä 285, mikä tarkoittaa viiden talouden vähenemistä vuoteen 2015 verrattuna.
 
Seurakuntaliitokset hiippakunnittain 1.1.2016 alkaen:

Turun arkkihiippakunta
– Köyliön ja Säkylän seurakunnat lakkautetaan ja tilalle perustetaan uusi Säkylä-Köyliön seurakunta.

Tampereen hiippakunta
– Nastolan seurakunta liittyy itsenäisenä seurakuntana Lahden seurakuntayhtymän paikallisseurakunnaksi.

Mikkelin hiippakunta
– Rantasalmen seurakunta lakkautetaan ja liitetään Savonlinnan seurakuntaan.
– Pertunmaan seurakunta lakkautetaan ja liitetään Mäntyharjun seurakuntaan.

Lapuan hiippakunta
Jalasjärven seurakunta lakkautetaan ja liitetään Kurikan seurakuntaan.

Lisää aiheesta:

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi