Keskiviikko 24.4.2019
"
Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen. Joh. 21:13-14

Rovaniemen marianpäiväseuroissa puhuttiin Jeesuksen äidin elämästä

Uutiset 27.3.2014 18:03 | Kati Kanto
Maaliskuun loppupuolella, paaston keskellä, vietettiin riemullista Marian ilmestyspäivää. Päivä muistuttaa siitä, että jouluun on aikaa vain yhdeksän kuukautta. Rovaniemen rauhanyhdistyksellä pidettiin perinteiset marianpäivän seurat 22.–23.3. 
Lauantai-iltana Pekka Sipilä alusti aiheesta ”Maria ja Joosef – uskovaiset vanhemmat”. Sekä Maria että Joosef olivat köyhästä perheestä. He olivat rakastuneet ja kihlautuneet. 

Marian vaikea tilanne

Marialle ei ollut mitenkään helppo paikka se, että hän huomasi odottavansa lasta ennen avioliittoa. Se merkitsi tuon ajan yhteiskunnassa maallisen rangaistuksen lisäksi myös ääretöntä häpeää. Silti hän luotti Jumalaan: “Minä olen Herran palvelija”, hän sanoi enkelille.

Enkeli lohdutti Mariaa ja kehotti tätä katsomaan Elisabethia, joka oli myös raskaana. Elisabethista, joka ikänsä puolesta ei olisi koskaan voinut saada lasta, Maria saikin itselleen vertaistukea. Joosef puolestaan suunnitteli kihlauksen purkamista Marian kanssa. Enkeli ilmestyi kuitenkin myös Joosefille ja sai myös tämän uskomaan kaiken olevan Jumalan suurta suunnitelmaa.



Jeesuksen perhe

Maria ja Joosef solmivat avioliiton. Niilin suistosta, Assuanisin saarelta on löytynyt pergamenttikäärö, jossa ovat sanat, jotka sulhanen lausui morsiamelleen: ”Hän on minun vaimoni ja minä hänen miehensä. Aina.” Näin tapahtui uskottavasti myös Joosefin ja Marian häissä.

Joosefissa korostuivat rakkaus, huolenpito ja kunnioitus Mariaa kohtaan, kun he yhdessä lähtivät vaivalloiselle verollepanomatkalle kuningas Augustinuksen käskystä. Matkalla Maria synnytti pojan, Hänet kastettiin Jumalan käskyn mukaan Jeesukseksi.

Jeesuksella oli neljä veljeä, Jaakob, Joosef, Juudas ja Simon sekä ainakin kaksi siskoa (Mk 6: 3). Jeesus kasvoi tavallisessa kodissa, mutta hänestä sanotaan: ”Jeesus kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.”
 
Jeesuksen tehtävä
 
Kun Jeesus oli 12-vuotias hän katosi vanhemmiltaan pääsiäisjuhlilla. Viimein he löysivät hänet temppelistä opettajien keskeltä. Kun vanhemmat nuhtelivat poikaansa, Jeesus sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
 
Joosefista ei löydy tämän jälkeen merkintöjä Raamatusta. Tiettävästi hän kuoli suhteellisen nuorena. Maria sen sijaan eli pienen uskovaisen ystäväjoukon ympäröimänä Jerusalemissa seuraten sieltä poikansa toimintaa. Raamattu kertoo, että ”He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat kaikki yhdessä”. Maria oli mukana vielä pääsiäisen ajankin tapahtumissa, Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen hetkissä.

Jumalan sana tunteidenkin yläpuolella

Alustuksen jälkeisissä keskusteluissa korostuivat vertaistuen ja uskonystävien huolenpidon tärkeys. Ilari Kinnunen sanoi, että vaikka emme näe välttämättä enkeleitä Marian ja Joosefin tavoin, huomaamme usein, miten ihmeellisesti Jumala auttaa usein vaikeissa tilanteissa.

Keijo Nissilä totesi, miten nykyaikana esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoa ajavat vetoavat ihmisen tunteisiin ja tuntemuksiin. Maria ja Joosef antoivat hyvän esimerkin: he uskoivat Jumalan sanaan vastoin omia tunteitaan ja järkeään. Jumalan sana on kaikkien tuntemusten yläpuolella, Nissilä totesi.

Rovaniemeläinen Petri Nuorti (kuvassa oikealla) muisteli kolmisen vuotta sitten sattunutta ihmeellistä johdatusta.

– Olin työssä seurakunnan ulkohommissa, kun eräs pikkupoika tuli tunnustamaan tehneensä jonkin väärän teon. Antaessani sen hänelle anteeksi, tajusin samalla, että en ollut itse enää lapsenuskossa. Vihdoin sain mentyä kirkkoseuroihin, joissa sain pitkän etsimisen jälkeen parannuksen armon, Petri kertoo. 
 
Kuvat: Kati Kanto ja Jarmo Määttä

Tunnisteet:


joosef jeesus maria

Lisää aiheesta:

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi