Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Joulu leirikeskuksessa

Uutiset 3.1.2016 10:00 | Päivämies-verkkolehti


Saimme tuntea leirillä joulun lämpöä ja sydämen rakkautta, joka vallitsi keskuudessamme - suuressa ”perheessämme".
Vietimme juuri joulun Siikatörmän leirikeskuksessa. Meitä leiriläisiä oli 80 ja henkilökuntaa parisenkymmentä – monen ikäisiä ja monenlaisista elämäntilanteista. Ohjaajina toimivat Heikki Honkanen ja Ali Viinikka (ylimmässä kuvassa vas).

Leirin ohjelma keskittyi joulun tärkeimmän lahjan, Jeesuksen syntymän sanoman ympärille. Lauloimme paljon joulu- ja Siionin lauluja ja nautimme monista kauniista soitto- ja  lauluesityksistä. Kuuntelimme yhdessä perinteikkään joulurauhanjulistuksen hiljentyen myös jouluevankeliumiin ja hartauteen.

Aattoiltana luonamme vieraili joulupukki muistaen meitä kaikkia paketeilla. Pääsimme joulusaunaankin. Keittiön taitavat tontut olivat valmistaneet meille nautinnolliset suolaiset sekä makeat syömiset. Ruoka- ja kahvipöydät oli katettu kauniisti tunnelmallisin kynttilävalaistuksin. 

Joulukirkossa ja muistojen äärellä

Jouluaamuna kokoonnuimme joulukirkkoon ”kirkonkellojen” kajahdellessa kutsuvasti. 


Markku ja Kerttu Kärkkäinen toimivat leirin talonmiespariskuntana. Markku soitti
rautakangen avulla "kirkonkelloja" kutsuen väkeä joulukirkkoon.


Kirkonmenot toimitti Jorma Manninen. Salissa oli tunnelmavalaistus.



Kirkkokahvien jälkeen muistelimme yhdessä entisaikojen jouluja ja joulumuistoja. Saimme kuulla kauniita runoja ja keskustella yhdessä, syvällisestikin.

Yllätykseksemme keittiön tontut olivat sillä aikaa valmistaneet ja kattaneet meille kauniisti monenlaiset juhlaruoat. Välillä vietimme toivelaulutuokion juhlavin musiikkiesityksin.

Leirillä oli hyvä olla

Tapaninpäivänä pysähdyimme raamatulliseen puheenvuoroon Stefanuksen elämästä ja päivän merkityksestä. Päivällisen ja kahvien jälkeen kokoonnuimme leirin päätössanojen äärelle. Meitä rohkaistiin luottamaan Jumalan huolenpitoon myös arjen keskelle lähtiessämme.

Oli ihmeellistä tuntea se lämmin yhteishenki ja Siionin rakkaus, joka leirillä vallitsi. Myös valtava ajallinenkin huolenpito: leirihenkilökunnan suuri panostaminen ohjelmiin, syömisiin ja turvallisuuteemmekin, puhutteli. Leirillä oli hyvä ja turvallista olla – siitä kiitos heille!

Suurin kiitos kohoaa taivaallisen Isämme puoleen. Hän siunasi yhdessäolomme. Kiitämme leirikeskuksistamme, joihin saamme kokoontua arjen keskeltä virkistymään omakohtaisessa uskossamme!

Teksti ja kuvat: Toivo Häggman

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi