Tiistai 25.9.2018
"
Herra sanoo: "Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa." Jes. 1:16

Paastonaikaan laskeutuminen pyhäkoulun aiheena

Uutiset 8.2.2016 10:15 | Anni-Inkeri Törmänen


Pudasjärven Livolla kokoonnuttiin laskiaissunnuntaina pyhäkouluun Ylitimon taloon. Lapsia vanhempineen tuli pyhäkouluun niin Livolta kuin Pärjänsuoltakin. Muistolauseeksi tuli sokean miehen pyyntö.
Pyhäkoulu johdatti ajatukset jo pääsiäiseen valmistautumiseen, paastonaikaan. Opettajana toiminut Matti Törmänen kertoi, että paastonaikana on hyvä pysähtyä muistelemaan Vapahtajamme kärsimyksiä, jotka hän on kärsinyt kaikkien ihmisten edestä. Paastonajan jälkeen pääsiäisenä juhlitaan ylösnousemuksen voittojuhlaa.

Laskiaissunnuntain tekstinä pyhäkoulussa muisteltiin Jeesuksen ja opetuslasten matkaa Jerusalemiin. Jerikon kaupungissa he kohtasivat sokean miehen, joka huusi: ”Jeesus Daavidin poika, armahda minua!”

Jeesus näki hänen uskonsa ja armahti hänet, antoi hänelle kaikki synnit anteeksi.

Mies sai takaisin näkönsä, niin ajallisen kuin hengellisenkin. Pyhäkoululaisetkin saivat uskoa kaikki syntinsä anteeksi.

Lisää aiheesta:

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi