Lauantai 20.4.2019
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Arkipäivän lohisoppaa ja satuja Kajaanissa

Uutiset 16.3.2016 07:00 | Päivämies-verkkolehti


Sunnuntain seuroissa ilmoitettiin, että tulevan viikon torstaina on Kajaanin rauhanyhdistyksellä tarjolla lohisoppaa ja lapsillekin omaa ohjelmaa. Muutamat varttuneemmat veljet olivat tavanneet aiemmin toisensa lounaalla. Veljet tuumasivat, että olisi ihan mukava syödä isommallakin porukalla ja saada samalla vähän rahoja yhdistyksen lainanlyhennykseen. Niin pantiin toimeksi.
Kiireetöntä sopansyöntiä

Pekka Koistinen, Heikki Sonninen ja Markku Nyman (kuvassa yllä) ahertavat suuren kattilan ympärillä. Keittiöstä löytyy sopan hämmentäjän, maistajan ja suolan ripottelijan lisäksi leivän leikkaaja ja ruoan tarjolle viejä. Tuoksu on huumaava.

Ruoka-aineiden alkuperästä kysyttäessä miehet kertovat, missä on käyty hyvillä lohijoilla. Mutta mainitsevat myös, että Pyhännällä on hyvät ja kirkkaat kalavedet.
 
Kahvio täyttyy pian nälkäisistä. Jonossa on eläkeläisiä, työssä käyviä lounastauon viettäjiä ja äitejä pienine lapsineen. Vain koululaiset puuttuvat.

Ruoka maistuu. Tuore leipä myös. Tuntuu, ettei ole kiirettä. Kotoisa puheensorina täyttää kahvion.
 


Sadun maailmassa
 
Kun sopat on lusikoitu, lapset kutsutaan takkahuoneeseen satuja kuuntelemaan.

– Yksi possu lähti ajelulle. Pekka-possu lähti matkaan autollaan. Mutta kuinka ollakaan, Markku Kauppinen aloittaa sadun ja näyttää kirjan kuvat aukeama kerrallaan.

Possun matkalla tapahtuu monenlaista. Kuuluu köhinää ja ryskettä, pompotia ja sihinää. Joka tilanteessa Pekka saa avun ja samalla uuden kyytiläisen. Lapset saavat välillä kiljaista apuna.

Kuorossa lausuen kajahtaa: ”Me mennään kaupunkiin.” Kaupunkiin kyllä päästään, mutta auto on säpäleinä ja possut joutuvat kävelemään.


 
Kuka on käynyt uimahallissa?

Lapset jaksavat kuunnella toisenkin sadun. Markun vaimolla Kaijalla on kirja, jossa kerrotaan eläintarhan eläinten käynnistä uimahallissa. Monta kättä nousee, kun kysytään, kuka on käynyt uimahallissa. Mutta kukaan ei ole nähnyt siellä eläimiä, eikä varsinkaan sellaisia kuin norsu tai kirahvi.

– Seuraavana päivänä sanomalehdessä komeilee suuri otsikko: "Hyppäsikö elefantti?", lukee Kaija.

Kuuntelen yhtä tarkkaavaisena kuin lapsetkin. Lasten silmät näkevät ehkä vielä enemmän.

Joku vanhempi toteaa lähtiessään:

– Vuosikymmeniä sitten oli radiossa Markus-sedän satutunnit, nyt oli Markku-sedän satutunti.  

Tempauksesta hyvä mieli

Arpajaiset järjestyivät myös – kuin itsestään. Lisäksi lapsille oli järjestetty ilmainen narutus, joka oli kuin kädenojennus tuleville vastuunkantajille. Hyvillä mielin saatiin lähteä kohti kotia.

Arkipäivän lounashetki oli niin mukava, että naulakolla kuului toiveita uusimisesta. Se ei näyttänyt vaativan pitkää suunnittelua, vaan rohkeutta ja kekseliäisyyttä sekä sopan hämmentämistä.

Teksti ja kuvat: Aili Pasanen

Tunnisteet:


arpajaiset satu lohisoppa

Lisää aiheesta:

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi