Perjantai 16.11.2018
"
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5-6

Suviseuroissa julkistettavan SRK:n vuosikirjan aiheena kristityn vapaus

Uutiset 13.4.2014 11:11 | Päivämies-verkkolehti
Vuodesta 1984 lähtien SRK on julkaissut vuosittain kirjan, jossa käsitellään uskoon ja elämään liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Vuosikirja täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Vuosikirjan 2014 teemana on kristityn vapaus. Kirja julkistetaan Pyhäjoen suviseuroissa kesäkuussa.
Tuleva vuosikirja on jaettu neljään osioon, jotka käsittelevät vapautta eri näkökulmista: Vapaus Kristuksessa, Vapaus kristityn elämässä, Vapaus ja vastuu sekä Yhteiskunnallinen vapaus. Vuosikirja koostuu yhteensä 36 kirjoituksesta, ja sen ovat toimittaneet Jouni Hintikka ja Ari-Pekka Palola (kuva alla).



SRK:n kustannuspäällikön Ari-Pekka Palolan mukaan kirjan tavoitteena on kertoa, millaista on uskon tuoma vapaus ja ilo. 

– Kirjassa käsitellään myös uskonnon- ja sananvapauteen liittyviä kysymyksiä, jotka ovat olleet esillä viimeaikaisissa keskusteluissa, toteaa Palola.

Vuosikirja hyväksyttiin kuluneella viikolla SRK:n toimitusneuvostossa.
 

Tunnisteet:


vuosikirja srk

Lisää aiheesta:

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi