Sunnuntai 20.1.2019
"
Jeesus sanoi palvelijoille: "Täyttäkää astiat vedellä", ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: "Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle", ja he veivät. Joh. 2:7-8

Kirkot ovat monille rakkaita paikkoja

Uutiset 20.4.2016 14:00 | Päivämies-verkkolehti

KUVA: YLIVIESKAN SEURAKUNTA

Eri puolilla Suomea järjestetään tämän viikon sunnuntaina tilaisuuksia, joissa osoitetaan myötätuntoa Ylivieskan seurakunnalle kirkon menetyksen johdosta. Samalla tuodaan esille sitä, että kirkot ovat tärkeitä ja monille rakkaita paikkoja.
Esimerkiksi Oulussa valtakunnalliseen kampanjaan osallistuu Tuiran seurakunta. Tuiran kirkossa järjestetään iltamessu, johon kutsutaan kaikkia, joita Ylivieskan kirkon tuhoutuminen on koskettanut.

Messun kolehti suunnataan Ylivieskan uuden kirkon rakentamiseen. Illan päätteeksi on teehetki, jonka aikana katsellaan kuvia ja jaetaan muistoja Ylivieskan kirkosta. 

Tempauksen on ideoinut Petäjävedellä asuva perheenisä ja projektikoordinaattori Jere Malila. Hän ei halunnut tyytyä vain seuraamaan uutisointia tuhoutuneesta kirkosta, vaan päätti organisoida mahdollisimman monelle paikkakunnalle tapahtumia ylivieskalaisten tueksi.

Jokainen kampanjaan osallistuva taho vastaa itse omasta tapahtumastaan. Kampanjaa suojelee Ylivieskan kirkkoherra Timo Määttä.
 
Valtakunnallinen kampanjasivusto: http://kyllakirkoille.com
Twitter ja Instagram: #KylläKirkoille

Tunnisteet:


kirkko

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi