Maanantai 22.7.2019
"
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman. Jes. 52:7

Ylivieskan Rauhanyhdistys 120 vuotta

Uutiset 27.4.2016 13:05 | Päivämies-verkkolehti



Ylivieskan rauhanyhdistyksen toimitalo täyttyi juhlavieraista sunnuntaina 24. huhtikuuta. Pyhäkoululaisten ja päiväkerholaisten suuri joukko lauloi tilaisuudessa Oi, katsohan lintua oksalla puun (Sl. 192). Viimeisiin säkeistöihin yhtyi koko juhlaväki.

120 vuotta sitten, tammikuussa 1896, lähetettiin kuvernöörille hakemus Rauha-nimisen yhdistyksen perustamisesta. Jo saman kuukauden aikana saatiin hyväksyvä vastaus ja yhdistyksen perustaminen tuli mahdolliseksi.

Juhlaseuroissa palveli Matti Taskila Kannuksesta. Juhlapuheessa kiitettiin Jumalan työstä ja uskon lahjasta, jota Ylivieskassakin on saarnattu 150 vuotta. Se on ihmiselämässä pitkä aika, mutta Jumalan ajanlaskussa hyvin lyhyt hetki.

Noiden vuosien aikana moni on löytänyt aarteen ja omistanut uskomisen lahjan itselleen. Moni on myös päässyt jo perille.

– Haluamme jakaa aarteestamme, kertoa toisille ihmisille kiitoksemme aiheesta. Se on tehtävämme: meidät on lähetetty viemään ilosanomaa eteenpäin, rohkaisi Taskila ja jatkoi:

– Anteeksiantamuksen viestiä kuulutetaan maan ääriin saakka – sinne, missä Jumala tietää olevan tunnonrauhaa etsiviä ihmisiä.
 

Rauhanyhdistyksen 120-vuotisjuhlaan kokoontui kaikenikäisiä ylivieskalaisia ja muualtakin
tulleita juhlavieraita. Juhlavieraat yhtyivät virteen 344: "Maan ja Taivaan Luojan kiitos soikohon!"

 
Teksti: Kimmo Heikkilä

Kuvat: Pentti Katajala

Lue lisää juhlasta viikon 18 Päivämiehestä!

Lisää aiheesta:

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi