Sunnuntai 23.9.2018
"
Jeesus vastasi fariseuksille ja lainopettajille: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne." Mark. 7:9

"Asukoon Jumalan sana runsaasti teissä"

Uutiset 18.5.2016 11:00 | Ritva Löppönen

JULIA VÄHÄJYLKKÄ

Perinteiseen tapaan helatorstain viikonloppuna pidettiin SFC:n suviseurat Taalainmaalla Mockfjärdin koululla, johon oli saapunut seuravieraita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Amerikasta ja Venäjältä asti. Aurinkoinen sää juhlisti alkukesän seuratapahtumaa.
Suviseuroissa palveli puhujia useasta maasta, ja saarnoja tulkattiin monelle kielelle. Suviseuroissa iloittiin samasta uskosta, ilosta ja rauhasta, vaikka kieli ja asuinpaikat eivät olekaan samat. Nuorten paljous ilahdutti.
 
Lauantaiaamuna lähti joukko tutustumaan Bastbergetin karjamajoihin. Oppaana toimi Matti Heikkinen, ja Rod Nikula Amerikasta piti paikalla hartauden.

Lauantai-iltana kokoonnuttiin Gagnefin kirkkoon viettämään ehtoollisjumalanpalvelusta, jonka toimittti Jukka Palola. Kirkko täyttyi ääriään myöten ja laulamisen voimakkuus puhutteli vierasta. Kirkkosaarnassaan Kullervo Rönkkö puhui uskonsa menettäneen tuhlaajapojan palaamisen riemusta.

– Jumalan aika on eri kuin ihmisen aika. Meille ei ole tärkeätä tietää aikaa, vaan on tärkeätä elää niin, että olemme valmiita lähtemään, kun aika on, korosti Matti Taskila puheessaan.
 
Suviseurojen yhteydessä pidettiin myös vuosikokous. Kokouksessa ja seurojen aikana korostuivat useaan kertaan sisarjärjestöjen välisen yhteistyön merkitys, siunaus ja ilo.
Taivaan Isän siunaus näkyi seuroissa.

Ensi vuonna SFC:n suviseurat pidetään Tukholmassa, jonne Assar Turunen jo nyt toivotti kaikki tervetulleiksi.

Teksti: Ritva Löppönen

Lisää aiheesta:

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi