Torstai 27.6.2019
"
Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut. Ps. 17:15

Suviseurat Torniossa alkavat – ensimmäiset suuret seurat 110 vuotta sitten

Uutiset 30.6.2016 07:35 | Päivämies-verkkolehti


Tornion Liakan kylä alkaa pikkuhiljaa täyttyä suviseuraväestä. Suviseurojen avajaisia vietetään huomenna. Suviseurat ovat vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuotuinen kesäjuhla, joka on koonnut seuravieraita yhteen vuodesta 1906 lähtien.
Tänä vuonna Suviseuroihin odotetaan n. 70 00 seuravierasta.

Perinteinen ohjelma

Suviseurojen ohjelma koostuu seurapuheista, virsistä ja Siionin lauluista. Seurapuheita pidetään noin 40, ja ne tulkataan kahdeksalle eri kielelle. Lauantaina seurakentällä olevassa seurateltassa vietetään viikkomessua ja sunnuntaina teltassa ja lähialueen kirkoissa järjestetään jumalanpalvelus.

Suviseurojen tunnuslauseena on Psalmien kirjan kohta: "Onneni on olla lähellä Jumalaa" (Ps. 73:28).

Suviseurojen yhteydessä pidetään myös SRK:n vuosikokous sekä puhujien ja seurakuntavanhinten kokous.

Järjestelyt sujuneet hyvin

Tänä vuonna Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) Suviseurojen järjestämisestä vastaa seitsemän rauhanyhdistystä: Tornio, Rovaniemi, Karunki, Kemi, Keminmaa, Rautiosaari ja Tervola.

Suviseura-alueen rakenteiden pystytys on aloitettu talkoovoimin toukokuun alussa. Talkootyötunteja ennen seurojen alkua on tehty noin 10 000.

Järjestelyt ovat pääosin sujuneet suotuisissa olosuhteissa ja seura-alue on saatu ajallaan valmiiksi. Yhteistyö viranomaisten, maanomistajien ja Liakan kyläläisten kanssa on tukenut suviseurajärjestelyjä.

Suviseuroja voi seurata myös radion ja internetin välityksellä. Kesäseuraradion taajuudet löytyvät sivuilta www.suviseurat.fi. Myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä on sivut suviseuroihin liittyen. 
 

Tunnisteet:


2016 suviseurat

Lisää aiheesta:

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi