Tiistai 23.7.2019
"
Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan." 1 Moos. 12:1

Venäjän syysseurat pidettiin historiallisessa Seurahuone-hotellissa Sortavalassa

Uutiset 4.11.2016 06:36 | päivitetty 3.2.2017 14:22 | Juha Kaarivaara


Venäjän syysseurat pidettiin tänä vuonna Sortavalassa 28.–30. lokakuuta. Seurapaikkana oli ydinkeskustassa sijaitseva Seurahuone-hotelli, jonka suomalaiset ovat rakentaneet 1900-luvun alkupuolella, ennen sotia. Seuravieraita oli lauantai-iltana yli kolmesataa henkeä.
Eri puolilta Suomea seuravieraita saapui kolmen bussin lisäksi omilla autoilla. Venäläiset seuravieraat tulivat seuroihin pääasiassa junalla ja linja-autoilla eri puolilta Venäjää. Kaukaisimmat seuravieraat tulivat Ufan, Birskin, Samaran ja Saratovin alueilta.


 
Lauantaina pidettiin seurat myös Sortavalan evankelisluterilaisen seurakunnan kirkossa. Tämä seurakunta on yksi Inkerin kirkon seurakunnista. Sunnuntaina järjestettiin messut sekä Nuorisokeskuksessa että Sortavalan kirkossa.

Lauantaina pidettiin kokous, johon osallistui edustajia eri lähetysmatkakohteista Venäjältä. Kokouksessa keskusteltiin vuoden 2017 lähetysseurasuunnitelmista.


Kokousedustajat tutkimassa vuoden 2017 lähetysmatkasuunnitelmaa.


Lapsen usko esikuvana
 
Syysseuroissa palveli neljä puhujaa Suomesta ja kaksi Venäjältä. 

Risto Göös piti puheen ensimmäisen korinttolaiskirjeen pohjalta: ”Mutta nyt pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämät kolme; vaan rakkaus on suurin niistä.” Hän tarkasteli puheessaan lapsen uskoa. Jeesus asetti lapsen uskovaisen esikuvaksi.

– Jeesuksella ei ollut epäilystäkään siitä, onko lapsi uskovainen, Göös totesi.

Jokainen tähän maailmaan syntyvä lapsi saa syntyä Jeesuksen lunastusarmon osallisuuteen, hän puhui. Jumala etsii ja kutsuu lapsuudenuskon menettänyttä ihmistä yhteyteensä ja vanhurskauttaa ihmisen Jumalan valtakunnasta saarnatussa evankeliumissa. Palaamisen armon saaneen ihmisen sydämelle tulee uusi opettaja, Jumalan armo. Samalla hän saa omistaa elävän taivastoivon. Jumalan lapsia yhdistää toisiinsa Pyhän Hengen synnyttämä rakkaus eivätkä valtakunnan rajat ole tässä esteenä, Göös sanoi.


Risto Göös puhui Sortavalan kirkossa. Puheen tulkkasi venäjäksi Matti Verronen.


Jumala ruokkii sanallaan
 
Päätösseuroissa puhunut Tapani Kinnunen oli valinnut tekstiksi ensimmäisestä Timoteus-kirjeestä kohdan, jossa Paavali rohkaisee nuorta Timoteusta säilyttämään uskon ja hyvän omantunnon.

– Olemme saaneet olla täällä Jumalan hoidossa, meitä on ruokittu Jumalan sanalla, hän totesi.

– Jumalan työ jatkuu, hän pysäyttää tänäkin aikana elämänkohtaloiden kautta, Kinnunen sanoi.

Hän iloitsi siitä, kuinka seuroissa oli paljon nuoria, joita oli saapunut erityisesti Suomesta. 


 
Syysseurat vahvistavat yhteyttä

Viljo Juntunen
toi seuroihin SRK:n tervehdyksen ja totesi, että Venäjän syysseuroja on järjestetty vuodesta 1992 alkaen. Ensimmäiset syysseurat pidettiin silloin Jalkalassa Karjalan kannaksella.

Syysseurojen järjestämisen tavoitteena on ollut se, että eri puolilla laajaa Venäjän maata asuvat uskovaiset löytäisivät yhteyden ja tutustuisivat toisiinsa. Syysseuroissa on perinteisesti ollut mukana seuravieraita myös Suomesta ja näin tämä kokoontuminen on vahvistanut uskovaisten yhteyttä yli valtakuntien rajojen. 
 
SRK on tehnyt Venäjällä ja aiemmin Neuvostoliitossa lähetystyötä 26 vuotta, elokuusta 1990 alkaen. Ensimmäiset seurat pidettiin Viipurin ortodoksikirkossa. Sen jälkeen seuratoiminta on laajentunut eri puolille Venäjää.

Jos Jumala suo, Venäjän syysseurat järjestetään ensi vuonna Terijoella Suomenlahden rannalla.

Tunnisteet:


venäjän syysseurat

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi