Lauantai 19.1.2019
"
Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Hepr. 13:7

Verkko-Päivämiehessä ensimmäisen kuukauden aikana lähes 12 000 käyttäjää

Uutiset 8.5.2014 10:22 | Hanna Kallunki
Päivämies-verkkolehti julkaistiin 2. huhtikuuta, eli lehti on toiminut nyt reilun kuukauden ajan. Selvitimme analytiikkaohjelmiston avulla, paljonko lehdessä on ollut ensimmäisen kuukauden aikana kävijöitä, millaisilla laitteilla ja missä maissa lehteä on luettu.
Ensimmäisen kuukauden aikana 2.4.–2.5. verkkolehdellä on ollut 11 833 yksilöityä käyttäjää. Kävijöitä on ollut päivittäin noin 600 ja viikoittain noin 4 000.
 
Verkko-Päivämiestä on luettu 54 eri maassa. Eniten kävijöitä on ollut Suomesta, seuraavaksi eniten USA:sta, Ruotsista, Espanjasta ja Ukrainasta, mutta verkkolehteä on luettu myös esimerkiksi Uruguayssa, Tunisiassa ja Argentiinassa. Suomessa verkkolehteä on luettu eniten Helsingissä (46 % käyntikerroista).
 
Lehteä luetaan sekä pöytäkoneilla että mobiililaitteilla. Mobiililaitteella lehteä on luettu 31 prosentilla ja tabletilla 13 prosentilla käyntikerroista. 
 
Blogit-välilehti on ollut lehden luetuin osa-alue. Ensimmäisen kuukauden aikana verkkolehden eri sivuja katseltiin lähes 141 000 kertaa, joista 46 % oli blogisivujen katseluja. 

Lisää aiheesta:

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi