Perjantai 22.2.2019
"
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Ps. 18:2

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys torjuu ihmiskauppaa

Uutiset 4.2.2017 06:00 | Päivämies-verkkolehti


Vuoden 2017 Yhteisvastuukeräys käynnistyy huomenna 5. helmikuuta. Keräyksen tavoitteena on auttaa ihmiskaupan uhreja Suomessa ja ulkomailla.
Vuoden 2017 keräysvaroin tuettava kansainvälinen työ keskittyy erityisesti konfliktien keskellä asuvien nuorten auttamiseen, jotta he pystyisivät rakentamaan kohtuullisen elämän, eivätkä joutuisi ihmissalakuljettajien ja ihmiskaupan uhreiksi.
 
– Kirkon Ulkomaanavun toiminnassa erityinen rahoituskohde on Jordaniassa olevat Syyrian pakolaiset. Jordaniassa on tällä hetkellä noin 2,7 miljoonaa turvapaikanhakijaa ja pakolaista, kertoo Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen.
 
Jordaniassa leireillä ja paikallisissa yhteisöissä asuvia noin 12-30-vuotiaita Syyrian pakolaisia autetaan järjestämällä heille koulutusta ja psykososiaalista tukea.

Suomessa yhteisvastuuvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja yhteistyössä Monika-Naiset liitto ry:n, Pakolaisneuvonta ry:n, Pro-tukipiste ry:n ja Rikosuhripäivystyksen kanssa. Keräysvaroilla kehitetään tukihenkilötoimintaa ja etsivää työtä sekä tarjotaan muun muassa kriisiapua ja oikeudellista neuvontaa. 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön Yhteisvastuukeräyksen avauspuhe lähetetään sunnuntaina 5.2. kello 12.00 Yle TV1:ssä. Keräyksen avajaisjumalanpalvelus Korsnäsin kirkosta lähetetään Yle Fem -kanavalla kello 15.55.

Lue lisää Yhteisvastuun keräysjohtajan Tapio Pajusen ajatuksia 1. helmikuuta ilmestyneestä Päivämiehestä.

Kuva: Katja Tahja/Kirkkopalvelujen kuvapankki

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi